Marko Siivonen Spinacorista toi syksyn 2015 Bisnespäivillä esille, miten aivomme sulkeutuvat jokaisesta EI-sanasta kymmeneksi minuutiksi. Eli kommentti ”ei, ei, ei sitä noin tehdä” sulki juuri aivomme puoleksi tunniksi. SIIS MITÄ? – kuka haluaa antaa aivonsa puoleksi tunniksi narikkaan? Ja ennen kaikkea kellä on varaa antaa sen tapahtua??
Jos leikitellään hetki asialla – vaikka tiedänkin, että vakavilla asioilla leikkiminen voi olla vaarallista – mitkä voisivatkaan olla seuraukset, jos jokaisessa Suomen työyhteisössä julistettaisiin tuo pieni e:llä alkava ja i:hin loppuva kaksikirjaiminen sana pannaan? Mikä vaikutus sillä olisi kokonaistuottavuuteen, jos jokaisessa Suomen yrityksessä, niin pienissä kuin suurissakin, huolehdittaisiin, että jokaisen työntekijän aivot olisivat koko työpäivän täydessä tikissä? – tosin aniharva aivojaan työajan jälkeenkään off-line –tilaan vapaaehtoisesti säätäisi.
Tarvittaisiinko työpaikoilla itse asiassa tällöin ollenkaan hallituksemme kaavailemia säästö- ja leikkaustoimenpiteitä? Minkä tasoinen tuottavuusloikka hoituisi työyhteisöissä muuttamalla kielellistä ilmaisua piirun verran aivoillemme nykyistä ystävällisemmäksi? Mitä tapahtuisi luovuudellemme? Entäpä mikä vaikutus tällä olisi työhyvinvointiimme? Onhan tämä ajatusleikkinä vaarallinen ja toteutuessaan lähes tyrmäävän radikaali muutos! Ja mikäpä ajatuksessa on kaikista hupaisinta: toimintamalli on täysin kaikkien nykyisten perustuslakiemme ja työehtosopimustemme mukainen ja käyttöönotettavissa välittömästi ja täydessä laajuudessaan ilman yhtäkään erillissäädöstä.
Missä kohdin sinä voit tänään vapauttaa työyhteisönne aivokapasiteettia kymmenen minuutin palasissa?