Nyt on viikko takana läppäritöntä yrittäjäelämää ja olo on yllättäen jotensakin keveä, vapautunut ja levollinen. Jonakin hetkinä mielessäni käväisi viikon aikana jopa kysymys tablettiläppärin tarpeellisuudesta – no onhan se toki ihana, näppärä ja monipuolinen. Koen kuitenkin, että kuluneen viikon aikana olen käyttänyt selkeästi vähemmän aikaa tavaroiden haeskeluun. Työskentelyni on ollut paitsi fyysisesti niin myös tuloksellisesti keskittyneempää ja suunnitelmallisempaa. Olen siis edistynyt oikeissa ja merkityksellisissä asioissa ja se jos mikä tuntuu todella hyvältä!

Olin aiemmin sitä mieltä, että käytän läppärini kosketusnäyttöä äärimmäisen vähän. Viikon aikana yllätin kuitenkin sormeni muutaman kerran hipelöimästä pöytäkoneeni näyttöä, joten jonnekin sisäisen järjestelmäni syövereihin toimintomahdollisuus on näemmä rekisteröitynyt. Rehellisyyden nimissä minun toki on tunnustettava, että silmille kaksi kertaa läppärini näyttöä isompi näyttö on mannaa. Ja näyttäväthän kollegan kanssa tällä viikolla – huom! hänen tabletillaan – ottamamme esitekuvatkin isolta näytöltä katsottuna aika makeilta.

Joten näin yhden viikon kokemusten perusteella on vaikea sanoa, mikä asia nyt olisi selkeästi huonommin, kun läppärini on poissa. Uskon, että sanainen arkkuni avautuisi aivan toisin, jos minun tulisi pärjätä ilman kännykkääni – ehkä testaan senkin vielä joskus – tai jos influenssa kaataisi minut viikoksi sänkyyn. Paluumahdollisuus lankapuhelimen käyttöön poistui, kun vuosia sitten luovuimme tarpettomaksi käyneestä kiinteästä puhelinliittymästä ja sairaustapauksissa yksinyrittäjän paras varahenkilöjärjestelmä on neuvottelutaito.  Näissä kumpaisessakin tapauksessa, siis puhelittomana tai sairaana, olisin selkeästi joka suhteessa ja sanan varsinaisessa merkityksessä nykytilannettani huomattavasti toimintakyvyttömämpi.

Ja silti niidenkin vastoinkäymisten jälkeen elämä jatkuisi!

”Laitteenne on saapunut huollosta. T. Tekniset Salo”. Mitä ihmettä? Vastahan kaksi päivää sitten vein läppärini liikkeeseen, jotta se lähetettäisiin Helsinkiin huoltoon. Mikä ihmeparantuminen tässä on tapahtunut? ”Meneeks sulla nyt koko testisi mönkään, kun saivatkin läppärin kuntoon näin nopsasti?”. Vastasin miehelleni, että ehkei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ja käynti liikkeessä todisti, että nuolaisuun ei todellakaan ollut tarvetta: kameratoiminnon vika oli edelleen korjaamatta.

Jonkin tovin odottelin täysin rauhallisena, kun nuori kaveri yritti parhaansa mukaan ratkoa ongelmaa. Aikani siinä odotettuani totesin, että nyt näyttää siltä, että vika ei tässä korjaannu, vaan huoltolähete tulee uusia. Näin teimme ja lähdin rauhallisilla mielin ulos liikkeestä. Autossa sitten vasta tajusin, että vaikka olin vienyt läppärini maanantaina liikkeeseen ja se oli luvattu lähettää vielä samaisena päivänä huoltoon, läppärini olikin ollut liikkeessä kaikki nämä KOLME päivää. Eli ei laitteeni todellakaan ollut saapunut huollosta, sillä eihän se ollut sinne vielä ennättänyt lähteäkään!

Prosessissa oltiin takaisin lähtöruudussa ja tiedossa lisäpäiviä ilman läppäriä!

Kun oivalsin, että tulisinkin pärjäämään pari viikkoa ilman läppäriäni, halusin tietenkin saada läppärini mahdollisimman nopeasti huoltoprosessiin. Siksi päätin heti lauantaiaamuna tarkistaa, milloin läppärini tulisi olla liikkeessä, jotta se olisi varmasti mukana seuraavassa huoltolähetyksessä. Ehkä jopa alitajuisesti toivoin, että läppärini voitaisiin lähettää huoltoon jo lauantaina. Se ikään kuin jotenkin lyhentäisi kahden viikon aikaa, jos saisin tuupastua läppärin mahdollisimman nopeasti prosessiin.

Tässä osaava tiimimme … joo ja tuossa lankapuhelinnumero … Ei voi olla totta!! ”Kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja. Palvelemme teitä … ” Tämä ystävällinen naisääni (mielenkiintoista sinänsä, sillä verkkosivujen mukaan osaavassa tiimissä on vain miehiä) ohjaa minut verkkosivuille. Siellähän minä juuri nyt olen ja yritän tavoittaa henkilöä, joka kertoisi, miten nopeasti läppärini saadaan lähetettyä huoltoon! No, eipä sitten muuta kuin soittamaan yksitellen osaavan tiimin kännykkänumeroihin tietämättä yhtään, ketkä heistä ovat töissä ja ketkä vapaalla. Ehdin soittaa seitsemään numeroon – sorry sorry sorry – joista yksi oli varattu ja muissa vastassani oli lauantaiaamupäivän hiljaisuus. Sitten minulle soitettiin. ”No itseasiassa, meillä on liike tänään kokonaan kiinni ja ihan tyhjänäkin, sillä lattianvahausporukka on siellä tänään hommissa. Maanantaina ollaan kyllä taas sitten auki ihan normaalisti ja silloin saadaan läppärisi lähtemään huoltoon. Meiltä lähtee tavaraa huoltoon viikolla ihan päivittäin.” Loistavaa eli minun ei tarvitsisi lähteä mihinkään lauantaina! Liikkeeseen menon vaihtoehto nimittäin käväisi mielessäni, kun numeroita numeroiden perään kännykkääni naputtelin. Soittajan reipas ääni ja tilannettani ymmärtävä kuuntelu saivat minut oivaltamaan, että jos kivijalkaliike pystyy pistämään kauppansa päiväksi kiinni, minä kyllä tulen selviämään pari viikkoa pöytätietokoneen toiminnalleni tuomien rajoitteiden kanssa.

Maanataiaamuna heti kymmenen jälkeen marssin liikkeeseen ja jätin läppärini huoltoreissulle.

Kun auto oli pesty ja suurin mielenkuohu laantunut, asettauduin vanhan pöytäkoneeni viereen. Jos tilanne on se, että seuraavat viikot minun tulee pärjätä ilman läppäriä, niin mitä minä siitä huolimatta edelleen pystyn pöytäkoneella tekemään. – Luojan lykky, että pienen kosketusnäytöllisen tabletti-läppärin hankittuani, vanha isonäytöllinen pöytäkone sai jäädä paikalleen ihan vain siksi, että ”valokuvakirjojen teko on sillä niin paljon helpompaa” (lue: olen tottunut tekemään valokuvakirjat sillä).

Kaikki tiedostot ovat käytettävissäni – hallelujaa ja syvä kumarrus pilvipalveluille. Officepaketti on vanhempaa versiota – kaikki perustoiminnot toimivat edelleen. Sähköpostin ulkoasu on osin erilainen – teetättää vain aiempaa hieman enemmän vaivaa saada se näyttämään vastaanottajalle entisenlaiselta. Mikä tässä nyt sitten oikeastaan muuttuu? Suurin konkreettinen muutos on paluu kiinteään työskentelypisteeseen – näinhän töitä tehtiin ennenkin. Mentaalipuolella muutos tuntuu ehkä isommalta: liikkumavapauttani rajoitetaan, sillä pöytäkoneen kanssahan ei mennä kahvilaan työskentelemään eikä asiakaskäynnille – entäpä sitten? Parin viikon ajan saan käyttää luovaa ongelmanratkaisutaitoani ja ehkäpä löydän rutiineihini kokonaan uudenlaisia ja omaperäisiä toimintatapoja.

Tästä tulee taatusti mielenkiintoista!

”Valitettavasti tämä läppäri pitäis nyt kyllä lähettää huoltoon.” ”Miten kauan se sillä matkalla sitten olisi?” Kyllä siinä pari viikkoa menee.” PARI VIIKKOA!” ”Niin voi siinä mennä vähän pidempäänkin, kun …” Tässä vaiheessa korvani sulkeutuivat ja jäin miettimään, miten yrittäjänä pärjäisin KAKSI VIIKKOA tai hyvässä lykyssä vielä pidempäänkin ilman läppäriäni.

Ensimmäiseksi aloin skannata aikataulujani … ”Niin tehdäänkö tästä lähete?” ”Ei, nyt ei todellakaan tehdä mitään lähetettä. Mun pitää ensin ratkaista, missä välissä huollosta olisi vähiten haittaa, sillä juuri nyt en voi koneestani luopua.” Niin, kyllähän tässä kone itsessään toimii. Valokuvia tällä vaan ei pysty ottamaan. Koneessa on vielä takuuaikaa jäljellä kesäkuuhun asti, joten ennen sitä, jos löytyy sopiva ajankohta niin kamerakin saadaan korjattua.”

Marssin typertyneenä ulos kaupasta. Okey, pärjään kyllä ilman kameraa, se ei ole tärkein työkaluni. Täytyy jossakin välissä funtsia asiaa vähän tarkemmin. Ja se väli tuli seuraavana päivänä eli eilen, kun koneeni näyttö pimeni kokonaan.

Käsillä oli siis mieletön mahdollisuus testata elämää ilman läppäriä?! Ensimmäiseksi lähdin pesemään autoa.