Joskus olen miettinyt, että mahdammeko me suomalaiset kuulua negatiivisten ilmausten fan clubin perustajajäseniin. Kuinka usein sanommekaan esimerkiksi, että ”ovi ei ole kiinni”, kun voisimme ilmaista saman asian sanomalla, että ”ovi on auki”? Tai vastaavasti ”tänäänpä ei olekaan kurja keli” kun tarkoitamme että ”tänään on ihan ok keli”. Oman lähes taiteenlajinsa tästä negatiivisävytteisyydestä on tehnyt Jorma Uotinen ”ei ooo huono” –ilmauksellaan. Siinä kuitenkin korostuu Uotisen persoona, kehonkieli ja eritoten äänenpaino, jolla hän nämä kolme sanaa sanoo. Tällöin ilmaus värittyy positiiviseksi kahdesta negatiivisesta sanasta huolimatta.
Negatiivisten ilmausten fan club on todennäköisesti perustettu maahamme jo ammoisina aikoina, jos mitään voi päätellä vanhankansamme sanontojen sävyistä. ”Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa” tai ”itku pitkästä ilosta” ovat perussävytykseltään negatiivisia, huonoa lopputulosta enteileviä, vaikka sanat itsessään ovat sävyltään neutraaleja ja varsinaiset kieltosanat sanonnoista puuttuvatkin. Vanhat sanonnat liitämme kuitenkin palaksi kansanhistoriaamme ja aikaan, jolloin taisteltiin eloonjäämisestä. Tänä päivänä jokainen meistä voi kuitenkin vapaasti valita, minkä tyyppistä mantraa itselleen toistelee.
Myös murrealueemme vaikuttavat ilmaustemme sävyyn. ”Ei sul mittä lipui ols myyrä” kysyy varsinais-suomalainen, kun tarkoittaa kysyä onko lippuja myynnissä. Murreilmauksiin suhtaudumme yleensä lämmöllä ja joiltakin osin myös huvittuneesti. Murre mielletään kielelliseksi rikkaudeksemme, joka personoi puhujansa maantieteelliseen yhteyteen. Yleensä olemme aidosti kiinnostuneita ymmärtämään meille vieraiden murresanojen merkitykset ja helposti saatammekin kysyä: mitä tarkoitat? Tämä taas voi johtaa äärettömän mielenkiintoisiin ja innostaviin kohtaamisiin – jotka kaiketi ovat yksi kielellisen kommunikaatiomme ydintavoitteista. Omien kokemusteni mukaan antoisa vuorovaikutus käynnistyy kuitenkin helpommin positiivisella kuin negatiivisella avauksella.
Minkä kielellisen fan clubin jäsen sinä olet?
Hyvän tuulen dieetti romutti lopullisesti käsitykseni muutosten aikaansaamisesta. Faith Baldwinin sanoin: Aika on vaatturi, joka on erikoistunut muutoksiin. Kun tietää MITÄ tavoittelee, MITEN se on mahdollista saavuttaa ja OMAA HALUN toimia, on lopultakin kyse vain ajoituksesta: milloin nämä muutoksen avainelementit leikkaavat toisensa synnyttäen toimintaa. Niin kauan kuin yksikin näistä yhtälön tekijöistä puuttuu, tulos on nolla – tai tulisiko sanoa entisenlainen. Ja ei siinä mitään, jos nykytilanne tyydyttää. Kovin harvoin ja kovin harvalle se kuitenkaan kaikilta osin on ihan se tavoitelluin vaihtoehto, ehkä ennemminkin välietappi tai yksi aikakausi elämässä. Oman Hyvän olon dieetti kokemusteni perusteella voin kuitenkin vakuuttaa, että plusmerkkistä tulosta kannattaa aina – siis oikeasti ihan aina – tavoitella.
Ajomaaska kiittää ja kumartaa seurasta Yrittäjän napanöftän putsaus -muutospyörteen osalta. Elastisen Eteen ja ylös sanoin: … alotan ittestäni, korjaan mun mielen nostan mun katseen ja mun suupielet …
Kun Juhannuspyhillä käynnistin henkilökohtaisen muutospyörteeni, Yrittäjän napanöftän putsaus, määrittelin tavoitteekseni (suora lainaus 29.6.2015 päivätystä postauksestani Tähänkö on tultu?)
”minua kyllä kiinnostaa tehdä niitä valintoja, joilla voin edistää kaikkinaista hyvinvointiani ja terveyttäni – siinä sivussa tuntien itseni energiseksi ja näyttäen upealta aikuiselta naiselta.”
HUH-HUH ja mitä siitä seurasikaan!
Ruokavaliomuutokset oli hämmästyttävän helppo toteuttaa kahdesta syystä: mieheni oli projektissa täysillä mukana heti alusta alkaen – kiitos, kiitos, kiitos – ja vaikka aluksi vähän hirvittikin muutospyörteen käynnistämisen ajankohta – edessä ihana kesä ja lokoisat lomaviikot, parhaat grillaushetket ja juhlakausi; mitä järkeä mennä sotkemaan sitä ruokavaliomuutoksilla – kesäaika osoittautui parhaaksi mahdolliseksi ajankohdaksi yhdessä paneutua uusien ruokailutottumusten omaksumiseen. Kesän aikana huomasimme, että pystymme vaivatta toteuttamaan ruokavalion pääpiirteitä niin juhlapöydissä kuin omissa vierastarjoiluissammekin, niin ruokakaupassa kuin ravintolassakin, niin arkena kuin viikonloppunakin. Käsi sydämellä voin kuitenkin sanoa, että muutospyörteen ansiosta pystymme nyt molemmat joka tilanteessa itse valitsemaan, mitä suuhumme laitamme. Siis niinku mitä? Tottakai jokainen terve aikuinen ihminen itse valitsee mitä suuhunsa laittaa! Tarkennan sen verran, että nyt TEEMME VALINTAMME TIETOISESTI ja se on kuule ihan oikeasti tämän muutospyörteen ehdottomasti kovin juttu.
Jos vaikka muutospyörre onkin lisännyt liikunnallista aktiivisuuttani, erittäin ilahduttavaa on ollut yhteisen ulkoilun lisääntyminen mieheni kanssa. ”Käydäänkö tekemässä pieni kävelylenkki?” Ja tosi usein nykyään käymme. Kesällä kävimme viidesti tanssimassa ja tänä syksynä olemme ilmoittautuneet kansalaisopiston lavatanssikurssille perehtyäksemme muun muassa chachan, jiven ja polkan kuvioihin. Eli yrittäjän napanöftän putsaus –muutospyörre on aktivoinut meidät liikkumaan mieheni kanssa yhdessä ja täten lujittanut entisestään parisuhdettamme. – Tätä voisin kyllä sanoa jo todelliseksi timanttibonariksi hyvinvointiani edistävässä muutospyörteessä.
Erittäin tyytyväinen olen myös uusien toimintatapojen omaksumisen hauskuudesta. Kun ennen pyrin löytämään parkkihallissa autopaikan mahdollisimman läheltä kauppakeskuksen sisäänmeno-ovea ja ostoskärrypistettä, nyt ajan autoni TIETOISESTI parkkihallin perälle. Itseasiassa melko hämmästyttävää, miten paljon helpompaa ja nopeampaa on ajaa auto parkkiin kauemmaksi sisäänmeno-ovista kuin kiertää ja kärkkyä sitä sisäänmeno-oven lähintä parkkipaikkaa. Vaikka ajallisesti on kyse siis ehkä muutamasta minuutista, askelien määrässä ehkä muutamista sadoista, tunne totutusta kaavasta poikkeamisesta on varsin vapauttava. Muutospyörre on saanut minut kyseenalaistamaan omia toimintatottumuksiani ja kokeilemaan vaihtoehtoisia toimintatapoja, joka on äärettömän virkistävää.
Ja sitten ehkä se hartaimmin odottamasi tieto: putosiko kiloja? Kun mieheni palasi 5,5 kiloa kevyempänä lomaltaan töihin, kolleegat huomioivat heti pienentyneen vatsanseudun. Itselläni olo tuntuu keventyneeltä, joskin painoni on pudonnut kolmen kuukauden aikana vain 2,5 kiloa. – Sen verran turhamainen olen, että kilomäärääkin palkitsevammalta tuntuu ensimmäisen numeron vaihtuminen vaa´assa! Ja onhan toki tähän astinen yhteinen painonpudotussaaliimme, 8 kiloa, varsin hyvä luku, kun painonpudotuksen sijaan tavoitteemme Hyvän tuulen dieetillä oli järkeistää ruokavaliomme pysyvästi hyvinvointiamme ja terveyttämme tukevaksi.
Kuulenko tässä kohdin mutinaa tai joo joo helppo siinä nyt on puhua …? Niin onkin! Muotoilin itselleni motivoivan tavoitteen ja tein asiasta julkisen tämän blogin kautta. Hankin itselleni parhaan mahdollisen tukijan eli mieheni ja lähdin etenemään tavoitteeni suuntaan. Ja volaa – se toimi ja toimii! Mikään tietohan ei yksistään aikaansaa muutosta. Muutos edellyttää aina jonkin asian näkemistä tai tekemistä toisin ja totutusta ajattelu- tai toimintatavasta luopuminen taas tarvitsee riittävän motivoivan tavoitteen. Mikäpä se motivoiva tavoite sinun kohdallasi voisi olla?
Salon Yrittäjänaisten kesäkuun alussa järjestämässä kirjankierrätystapahtumassa poimin puolivahingossa käteeni kirjan Hyvän tuulen dieetti – laihdu, torju herkutteluhalu ja tunne olosi loistavaksi!. Sanat ”hyvän tuulen” ja ”tunne olosi loistavaksi” puhuttelivat minua, vaikka lähinnä mielessäni olivat uudet ruokareseptit. Kun sitten kotona katsoin kirjaa vähän tarkemmin, oivalsin, että resepteistä viis, nyt oli hyppysissäni kovemman luokan soppakirja: mahdollisuus putsata yrittäjän napanöftät ja antautua henkilökohtaisen muutospyörteen vietäväksi. Kirja sai minut oivaltamaan, että TUTKITUN TIEDON MUKAAN – tämä oli tässä kohdin oleellista motivaatiolleni – huolehtimalla aivojeni serotoniinituotannosta pystyisin huolehtimaan samalla niin ruokahaluni hallinnasta kuin mielialani vakaudestakin JA nauttimaan edelleen elämästäni hyvän ruuan pauloissa täysin rinnoin. JESTAS! Jos ainoa minulta edellytetty asia tämän muutoksen toteutuksessa, oli huolehtia välipalojen syömisestä ja erottaa proteiinipitoiset ja hiilihydraattipitoiset ruuat eri aterioille, niin minähän kyllä sen teen, jollei muuta niin testimielessä ja silkasta uteliaisuudestani. Jos tulokset sitten jäävät laihanlaisiksi, voin ainakin sanoa kokeilleeni. Se minulta sen sijaan tuossa vaiheessa jäi täysin oivaltamatta, mihin muihin elämänalueisiini serotoniinilla voisi olla myönteinen vaikutus.
Häpeäkseni on tunnustettava, että olen ollut kynsienpureskelija ihan pennusta asti. Kynnelin karvas maku suussani kävin ensimmäiset kouluvuoteni ja vaikeissa tilanteissa sormi livahti suuhun sanojen varsinaisessa merkityksessä. ”Sormet pois suusta.” ”Älä kyni niitä sormiasi koko ajan.” Sinänsä sirojen käsieni häpeätahraksi muodostuivat verille asti pureskellut kynnet ja kynityt kynsinauhat.
Aikuisena olen TIEDOSTANUT kynsienpureskeluni liittyvän tilanteisiin, joissa käsilläni ei ole varsinaisesti mitään tekemistä: television katselu, lukeminen, luennot, seminaarit, jopa palaverit. Olen TIEDOSTANUT myös, että kauneushoitolassa laitatuttamani irtokynnet välttyvät pureskeluyrityksiltäni – niissä kynsissä on aivan liian kova kilohinta. Myös matkoilla annan kynteni olla rauhassa – ajatuskin likaisten sormien laittamisesta suuhun inhottaa. Vaikka TIEDÄN, että kynsien pureskelu eli hienolta nimeltään onykofagia luokitellaan psykiatriseksi, pakko-oireiseksi häiriöksi, en ikipäivinä – siis oikeasti ikipäivinä – olisi tullut ajatelleeksi, että ratkaisu kynsienpureskeluuni saattaisikin löytyä aivojeni serotoniinituotannosta, johon pystyn itse ruokavaliollani vaikuttamaan.
Hyvän tuulen dieetin myötä kynsien nyppimis- ja pureskelutarpeeni on kadonnut. Hävinnyt. Poistunut. Minulle on kuin taikasauvan heilautuksella kasvanut kesän aikana kauniit kynnet, joita on ihana TV:n iltauutisia katsellessani hoitaa: kuoria kädet, työntää kynsinauhat, fiilailla kynnet siisteiksi, uusia hoitolakat ja rasvata varsin esittelykelpoisiksi muuttuneet käteni. Toki kesän aikana käsilläni on ollut myös tekemistä ja Trindin mattapintainen kynnenvahvistaja on osoittautunut kerrassaan nappivalinnaksi kynsieni laadun parantamisessa …. silti jotenkin vaan KUVITTELEN, että jokin kytkös tässä taustalla on oltava aivojeni tuottamaan serotoniiniin.
Miten muuten järjellisesti pystyn selittämään, että
Kun henkilökohtainen Yrittäjän napanöftän putsaus –muutospyörteeni käynnistyi juhannuksena, pääasiallisin tavoitteeni oli löytää terveyttäni ja hyvinvointiani tukevia ruokailutottumuksia. Hyvin nopeasti muutospyörre kuitenkin alkoi rönsytä – pirulle kun antaa pikkusormen, se tosiaan vie koko käden – lähinnä aktiivisuusrannekkeen hankinnan myötä. Sen lisäksi, että ranneke antaa suoraa palautetta, synkronoimalla tiedot Garmin Connect –palveluun pääsen tarkastelemaan pidempiaikaista dataa. Ja se se vasta kuule mielenkiintoista onkin!
Koska minulla on vielä osa aktiivisuusrannekkeen hienoista toiminnoista kokonaan käyttöönottamatta, tarkastelen pääasiassa kolmea raporttia:
1. Askelmääräraportissa on tietenkin kiva nähdä mahdollisimman monen päivän kohdalla korkeita vihreitä pylväitä: Hienoa Ajomaaska, olet saavuttanut päivittäisen askelmäärätavoitteesi.
2. Päivittäisen aktiivisuuteni jakautumisympyröissä kiinnitän huomiota paikallaanoloprosenttiin sekä erittäin aktiivinen ja aktiivinen pallukoitten yhteisosuuteen. Niinä päivinä, kun paikallaanoloprosentti jää alle 40 ja aktiivisuuspallukoiden yhteisosuus on vähintään 20 % , olen ollut kohtuullisen aktiivinen, puuhakas ja toimekas ja voin olla täysin tyytyväinen itseeni.
3. Selkeästi eniten aikaa käytän kuitenkin uniraportia pähkiessäni.
Hyvä uni, niin määrällisesti kuin laadullisestikin, on ruokailun ja liikunnan ohella yksi hyvinvointimme kulmakivistä. Väsyneenä kun ei liiemmälti jaksa eikä paljon kiinnostakaan. Unipa on kuitenkin sen verran jännä ja mystinen juttu, että sitäpä ei omilla päätöksillä tahi tahdonvoimalla niin vaan tyyräilläkään. Peilaamalla aktiivisuusrannekkeen antamia tietoja omiin tuntemuksiini olen tullut kuitenkin seuraaviin johtopäätöksiin: 7-8 tunnin yöunet riittäisivät minulle mainiosti ja syvän unen määrän tulisi olla vähintään yli kaksi tuntia yössä puhuttaessa kohdallani hyvästä ja virkistävästä unesta. Selvä homma: mitenpä tähän pääsen?
Yksi asia, jonka olen laittanut merkille uniraporttejani tutkiessani, liittyy vuorokausirytmin säännöllisyyteen. Jos käyn nukkumaan ja vastaavasti herään jotakuinkin samoihin aikoihin joka päivä, uneni yökohtaiset määränvaihtelut ovat pieniä ja tasoittuvat viikon sisään. Arjen kellotettu rytmi, josta lomalla ollessani haluan ehdottomasti irrottautua – ja johon jopa työhyvinvoinnin asiantuntijatkin meitä kannustavat – vaikuttaisi siis mitä todennäköisemmin kuitenkin olevan kohdallani se varmin tapa määrällisesti optimaaliseen uneen. Ja yllätys yllätys! Yöpöydälläni nököttävä herätyskelloni herättää minut linnunliverrykseen ja asteittain kasvavaan valomereen, joten halutessani säännöllinen unirytmi on saavutettavissani ehkä helpommin kuin uskonkaan. Syksyn pimetessä teen tästä parin kolmen viikon kokeilun ja katson, mikä vaikutus sillä on uneeni sekä miten säännöllinen vuorokausirytmi näkyy uniraporteissa. Vielä haluan kuitenkin kuukauden päivät pitää kiinni kesäisen vapaasta lomaunirytmistä.
Olen tiiraillut uniraportteja myös sillä silmällä, miten päivän aktiivisuuteni versus passiivisuuteni korreloi uneen. Koska dataa löytyy nyt sekä koti- että mökkisängynkin antamista unista, olen vertaillut eri nukkumisympäristöjen vaikutusta uneni laatuun: Mikä vaikutus sängyn koolla, patjan napakkuudella, tyynyn korkeudella, makuuhuoneen ilmanvaihdolla tai lämpötilalla on uneni laatuun? Nukunko täysikuun aikaan paremmin vai huonommin? Parantaisiko iltateen (kahvinjuontihan on minulta vielä kokonaan opettelematta) nauttiminen uneni laatua? Aivan äärettömän vaikealta tuntuu löytää raporteista vinkkiä, mistä narusta minun tulisi nykäistä uneni laatua parantaakseni. Lähes kateellisena katson mieheni vastaavia raportteja, sillä hän vaipuu välittömästi nukahdettuaan suoraan syvään uneen toisin kuin minä, joka pääsen syvään uneen vasta kevyen unen jakson jälkeen. Mieheni yöunesta lähes poikkeuksetta yli puolet on hyvinvoinnille merkityksellistä syvää unta – minun syvän unen osuuteni puolestaan harvoin yltää edes 2,5 tuntiin. Joten jotain äärettömän mystistä ja järkeilykyvylleni ylivoimaista uneen siis liittyy. Jotain niin peijoonin epäoikeudenmukaista, jota uniraporttien tuijottelu tuntuu vain mutkistavan entisestään. – Mitäpä jos kylmän viileästi lopetan mieheni uniraporttien vilkuilun ja tyynen rauhallisesti ummistan silmäni?
Melkosen ideaali uniraportti uneni määrän ja jopa laadunkin suhteen on elokuun 10-11 välinen yö. Tunsin nimipäivääni herätessäni itseni virkeäksi ja levänneeksi, joka kai se hyvän unen perimmäinen tarkoitus loppupeleissä ja kaikessa yksinkertasuudessaan kuitenkin on. Eli jos sanotaan, että hyvä ruoka parempi mieli, voidaan kai yhtä hyvin sanoa hyvä uni parempi mieli ja myös niin päin, että hyvä mieli parempi uni.
”Katopas ukkokulta tätä.” ”Oho, no tossahan sulla olis hyvä tilaisuus ottaa niitä lehdissäkin näkyviä ennen ja jälkeen kuvia… niin tai taisit jättää tilanteen neljä viikkoa sitten kuvaamatta.” No kyllä ei tullut kuvattua, sillä kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun jouduin yli 16 vuotta vanhat, lempifarkkusortsini virittämään kumilangalla päälleni puuvajan maalaushommiin ryhtyessäni. Oikeinko siitä vielä olisi valokuva pitänyt ottaa, kun shortsien vetoketju jäi kokonaan auki ja kumilankavirityksen alapuolelta tursusi vattanahkani parinkymmenen sentin leveydeltä. Kyllä oli hävettävä näky. Parempi oli vaan jättää kuvaamatta ja mennä lautoja maalaamaan. (Tuomas Kyrön kirjoitustyyli on erittäin tarttuvaa ja Mielensäpahoittaja -kirjat kerrassaan parasta kesälukemista.)
Mutta nytpä olikin tilanne toinen: VETSKARI MENI KIINNI ja kumilanka näpinreiässä oli tarpeeton! Kyllä kuulkaa siinä nousi suupielet ja jalka keveästi, kun tilannetta riensin ukolle puuvajaan esittelemään. Yhdessä siinä sitten ukon kanssa ihmeteltiin, miten moinen asia on voinut syömällä onnistua. Toisaalta ukkokin oli lomaviikkojen jälkeen pelastanut vaatekaapistaan uhkaavasti poistoajankohtaa lähestyneet farkut takaisin aktiivikäyttöön. Eli jotain uudelleenmuokkausta kehoissamme ilmiselvästi tapahtuu tämän muutospyörteen ansiosta. Tai ainakaan mitään muuta järjellistä selitystä emme pystyneet tilanteeseen keksimään – vaikea oli uskoa, että kalsea kesäsää olisi saanut lomaillessamme housujen vyötärökankaat kaapintangoilla venymään.
Onpa selitys tilanteeseen mikä tahansa, erittäin ilahduttavaa on huomata, että muutokset tapahtuvat juurikin oikeissa kohdissa eli vyötärön, takamuksen ja reisien kohdalla. Ensimmäistä kertaa myös ymmärrän, miten hyvältä voi tuntua, kun vaatekaupassa myyjä sanoo: ”Jakku näyttää tosi hyvältä ja sopii sun farkkujenkin kanssa… Tosin farkuista sun kannattaa seuraavan kerran ottaa yksi koko pienempi.” Arvatkaa vaan ostinko jakun? Kyllä ostin. Syksymmällä olen harkinnut tekeväni alusvaatehankintoja, sillä KAUNIIT, hyvin istuvat alusvaatteet saavat päällimmäisetkin vaatteet näyttämään automaattisesti pikkiriikkisen paremmilta. Tai ainakin vahvistavat yrittäjän napanöftän putsaus -muutospyörteen nostattamaa sisäistä kuningatarfiilistäni.
Päivittäisten askelien määrään on helppo vaikuttaa: yksinkertaisesti vain laittamalla tossua toisen eteen. On myös aivan sama, mistä puuhasta askeleet kertyvät, kunhan askelia vain kertyy. Tämä on kuitenkin vain osatotuus, sillä vaikka päivittäisen askeltavoitteen ylittyminen tuntuukin aina hyvältä ja tavoittelemisen arvoiselta, vielä huikeammat kiksit saan, kun pystyn kuluttamaan päivittäin yli 3 000 kilokaloria. Sen verran jo pystyn maalaisjärjellänikin päättelemään, että painonhallinnassa ja eritoten painon pudotuksessa on kulutettava enemmän kuin mitä syö ja tällöin pelkkien askelmäärien tuijottaminen on itsensä huijausta. Tai miten on selitettävissä, että päivänä, jolloin teen yli 10 000 askeleen kävelylenkin eli kokonaisaskelmääräni on 14 740, energiankulutukseni on vain 2 376 kilokaloria ja päivänä, jolloin askelmääräni yltää vain 70 %:iin päivätavoitteestani energiankulutukseni on 3 119 kilokaloria? Ainakin minun silmissäni tämä näyttää varsin epäloogiselta, mikäli vain askelten määrällä olisi merkitystä.
Arvaan, että kysyt, minkä verran kilokaloreita sitten saan ruokavaliostani päivittäin. Siinäpä se: menen tässä yrittäjän napanöftän putsaus -muutospyörteessäni enemmän suurpiirteisellä päälinjalla kuin piiruntarkalla kontrollilla ja hyvän olon dieetin ohjeiden vastaisesti jätän suuhuni menevät ruoka-aineet punnitsematta. Ruoka-aineiden punnitseminen vie aikaa, vaatii tarkan vaa´an, tuntuu naurettavalta pilkun viilaukselta … miten pitkän tekosyiden listan haluat kuulla, sillä minulla kuten kaikilla muillakin muutosten toteuttajilla niitä kyllä piisaa. Koska painonpudotuksen sijaan ensi sijainen tavoitteeni tässä muutospyörteessä on löytää hyvinvointiani ja terveyttäni tukevia ruokailutottumuksia, olen PÄÄTTÄNYT oikoa työlääksi kokemastani ruoka-aineiden punnitsemisesta – vaikka kieltämättä aktiivisuusrannekkeeni tarjoama saatujen ja käytettyjen kalorien kulutusseurannan käyttöönotto alkaakin tuntua päivä päivältä houkuttelevammalta – ja jatkan omaksumallani välipalapainotteisella ruokavaliolla. Tämän lisäksi VALITSEN viikkoihini eri tavoin kuormittavaa liikuntaa, joka tarkoittaa käsittääkseni katseen suuntaamista päivittäisestä askeltavoitteesta liikunnan monipuolistamiseen ja sykettä nostavan liikunnan tietoiseen lisäämiseen – KÄÄK! Joskaan ei verta ja kyyneliä niin ainakin hikeä. … Ellei jostakin löydy uutta puuvajan laajennusprojektia, sillä 21 päivää apupoika Anterona tuotti 15 päivää, jolloin kalorinkulutukseni oli yli 3 000 ja vain yhtenä päivänä kalorinkulutukseni jäi alle 2 000. Minun järkeilylläni 3 000 kilokalorin kuluttaminen päivässä kelpaa selitykseksi, miten apupoika Anterona pystyin saamaan painoni putoamaan tietämättä päivässä nauttimieni kalorien eksaktia määrää.
Aktiivisuusranneke – myönnän olevani rakastunut sanaan sekä eritoten sen positiiviseen sävyyn – on osoittautunut kerrassaan loistavaksi hankinnaksi. Ehkä olen vähän yksinkertainen, sillä päivittäisen askeltavoitteen täyttyminen ja ylityksestä kertova pieni plusmerkki askelmäärän alla tuntuu hämmästyttävän palkitsevalta, melkein jopa koukuttavalta tai ainakin selkeästi tavoittelemisen arvoiselta. Siis herranjestas PIENI PLUSMERKKI! Nukkumaan mennessäni, ennen sleep-toiminnon valintaa, jopa tarkistan rannekkeesta, miten monella askeleella ylitin päivätavoitteeni. Niinä päivinä, kun askeltavoitteeni on jäänyt täyttymättä, katson toteutuneiden askelten määrää, joka sentään on useampia tuhansia ja painan pääni tyytyväisenä tyynyyn.
Monet ovat mananneet kesän kelejä. Minun on kyllä tunnustettava, että helteillä tuskin olisin kovinkaan monena iltana saanut hykerrellä tyytyväisyyttäni askeltavoitteeni täyttymisestä. Viimeiset kaksi ja puoliviikkoa mökin puuvajan laajennusprojektin apupoika Anterona ovatkin tarjonneet minulle oivia tapoja kerryttää askelia: seinien purku – monipuolista ähellystä ja askelia lautojen viemisestä yksitellen kasaan, lautojen maalaaminen – yllättävän vähän askelia joskin kohtuullisesti lautojen siirtelyä, kattotiilien pois kuljettaminen – ihan kivasti askelia ja bonuksena tiilien toimiminen käsipainoina. Lisäksi on ollut seinän alalaidan pesua, kattopeltien nostelua, lautojen mittaamista, sahaamista ja missä askareessa nyt mestari onkaan apupoikaansa keksinyt juoksuttaa. Myös sienimetsällä kiertely on kartuttanut huomaamatta askelia eikä pois voi sulkea yhtäkkiä varsin kiehtovaksi kokemaanikaan hommaa: roskapussin poisvientireissu à noin 1,8 kilometriä. Viimeisen silauksen päivätavoitteen askelmäärän täyttymiseen on sitten antanut jokailtainen vesijuoksu, josta olen ottanut tavakseni napata tuhatkunta askelta. Kuulostaa kieltämättä aivan naurettavalta, mutta tunnustettava se on, että ilman aktiivisuusrannekettani tuskin malttaisin nauttia vedessä juoksentelusta yhtä pitkään.
Todellinen liikunta-aktiivisuuden haaste tuleekin olemaan täten edessäni todennäköisesti vasta elokuussa. Joskin vesijuoksun voin helposti korvata erimittaisilla kävelylenkeillä sauvoilla tai ilman, ruohonleikkuria voin ulkoiluttaa aina silloin tällöin, geokätköilyssä kaikki harha-askeleet tulevat hyödyksi …. Aktiivisuusrannekkeeni kyllä huomioi päivittäiset ponnisteluni ja palkitsee toimeliaisuuteni jatkossakin. Minun hommani on vain yksinkertaisesti huolehtia, että huomioitavaa syntyy ja joka päivä. Karkeasti ottaen olen jo hommasta jyvällä, joskin kovin eksakteja liikuntaohjelmia koen karsastavani. Haluan pitää homman jatkossakin ennen kaikkea hauskana!
Tänään on juhlapäivä: takana neljä viikkoa hyvän tuulen dieettiä ja still going strong! Vaikka ensisijainen tavoitteeni Yrittäjän napanöftän putsaus –muutospyörteessä onkin alusta asti ollut ruokavalioni järkeistäminen terveyttäni ja hyvinvointiani suosivaksi, yllättävän nopeasti yksi asia on johtanut toiseen ja toisesta on lyhyt matka kolmanteen ja … PAINOSTANI ON HÄVINNYT 1,5 KILOA! Kyllä kyllä, uskottava se on, sillä vaikka sormet raamatulla voin vannoa, että syömisen kanssa en ole viime viikkoina pihtaillut. Päinvastoin, minusta tuntuu, että olen syönyt melkeinpä tauotta!
Ruokavalion fiksaaminen hyvän tuulen dieetin päälinjan mukaiseksi on ollut helpompaa kuin alun alkaen kuvittelin. Suuri kiitos tästä menee miehelleni, jolla on ollut halua ja mielenkiintoa osallistua kanssani ruokavaliomme uusimiseen. Hänen tukensa asialle on auttanut oleellisesti muutoksen toteutusta. Olemme ikään kuin yhteisellä tutkimusmatkalla katsomassa, miten ruokavaliomuutokset voivat edistää hyvinvointiamme. Ja yllättävän pienillä muutoksilla, sitä vaan loppupeleissä sitten onkin merkitystä!
Aamiaiseni olen pitänyt täysin ennallaan. Aloitan päiväni edelleen juomalla neljä vesilasillista. Teeni olen jo vuosikymmeniä nauttinut ilman sokeria ja myös leikkelemakkara on heivaantunut pois aamiaisleivältäni jo vuosia sitten. Näkyvin muutos ruokavaliossani onkin ollut lounaan rakentaminen proteiineille ja päivällisen hiilihydraateille. Minun kohdallani tämä on tarkoittanut käytännössä leivän ja perunan/pastan siirtämistä lounaalta päivälliseen ja vastaavasti lihan ja juustojen keskittämistä päivällisestä lounaaseen. Hyvin maltillisia, ehkä jopa lähes olemattomia, muutoksia siis. Ja sitten ovat ne välipalat!
Hämmästyttävin juttu dieetissä ovat kyllä välipalat, jotka ovat solahtaneet päiviini varsin kivuttomasti. Välipalojen tarkoituksenahan on tarjota aivoillemme polttoainetta serotoniinin tuottamiseen, jotta aivomme kykenevät säätelemään ruokahaluamme ja vältymme ahmimiselta. (Oletko muuten ikinä ajatellut, mistä syystä ravintolassa tuodaan alkajaisiksi pöytään korillinen leipää? Sen tarkoituksena on tarjota nälkäiselle asiakkaalle hiilihydraattia, jotta kun ruoka-annos tuodaan pöytään, asiakkaan aivot kykenevät kontrolloimaan syötävän ruuan määrää. Tästä syystä melko pieneltäkin näyttävät ruoka-annokset antavat kylläisyyden tunteen.) Minun aivoni ovat olleet varsin helposti narutettavissa välipaloilla, sillä annoskokoni on pienentynyt huomaamattani: kaksi perunaa entisen kolmen sijaan, yksi pihvi entisen puolentoista pihvin sijaan, kahden sentin täytekakkupala entisen neljän sentin kakkupalan sijaan, yksi pulla entisen kolmen pullan sijaan jne. Eilen illalla otin itsenikin yllättäen VAIN YHDEN suklaakonvehdin, kun aiemmin se olisi helposti saanut kymmenenkin kaveria mukaansa. Ja tiedätkö, mikä tekee annoskoon pienenemisestä aivan mielettömän jutun: vähäisemmällä määrällä nautinto on aivan yhtä suuri, jollei peräti suurempi! Tällä hetkellä minun on siis todella vaikea – ehkä jopa lähes mahdotonta – kuvitella, millä verukkeella suostuisin enää palaamaan entisiin ruokailutottumuksiini.
Tätä pitää nyt kyllä juhlistaa VÄLIPALALLA: Pohjolan tilan makeita mansikoita ja päälle smetanasta ja fariinisokerista tehtyä kastiketta – JAMI!
”Mitä ihmettä oikein olen mennyt tekemään: varasin itselleni ajan kuntotestiin. Minkä ihmeen takia? Mitä minä teen kuntotestituloksilla? Kyllä oli taas yhden lajin mielenoikku, mennä nyt varaamaan aika kuntotestiin.” Samaan hengen vetoon toinen puoli minusta perusteli lähtötason selvittämisen merkitystä kunnon kohenemisen todentamisessa. ”Toisaalta, eihän tiedosta todennäköisesti suurta haittaakaan voi koitua, ja sittenpä voin ainakin lopettaa jonninjoutavat arvailut kuntoni tämänhetkisestä tasosta.” Näillä melkoisen sekavilla mietteillä sitten menin kuin meninkin OMT-FysioSykkeeseen kuntotestiin.
Voit vaan siis arvata, miten voittajafiilis testin tuloksista tuli: kuntoni on nyt parempi kuin kahdeksan vuotta sitten! Miten se on mahdollista, sillä kuvittelin tilanteen todellakin olevan selkeästi toisin päin? Testin mukaan minut luokitellaan normaalipainoiseksi – on se hienoa olla jossakin asiassa virallisesti normaali. Tyytyväinen olen myös palautumiskyvystäni – osoittaahan se jotakin kunnostani, jos sykkeeni normalisoituu nopeasti 12 minuutin ”fillariretken” jälkeen. Suurin positiivinen yllätys testissä tuli yllättäen kuitenkin alaraajojen osalta: maksimitulos ja kivuttomasti saavutettuna – voisiko tämän kesän lavatanssikäynnit ukkokullan kanssa tai alkukesän Gym & Fitness Centerin kesäzumba-tunnit selittää tämän tuloksen? Ihailtavasti sain myös Markukselta kannustavaa palautetta suorituksistani. ”Katso, jos olisit tehnyt yhden vatsapunnerruksen lisää, kuntosi olisi luokiteltu keskitasoisen sijaan jo hyväksi. Otapa tästä painot käsiisi niin katsotaan, miten voit kotona tehdä liikkeen itseksesi.”
Noooh – vaikka kuntotesti olikin positiivinen kokemus ja tulokset odotettua armeliaampia, osoitti testi toki kunnossani olevan vielä kosolti petrattaviakin alueita – onneksi, sillä ilman niitähän olisin todellakin maksanut turhasta. Eritoten käsivoimat olivat alle keskitason. Tulos tuntuu varsin loogiselta, sillä viime vuosina olen venytellyt selkääni tangossa riippuen kykenemättä irrottamaan jalkapohjiani lattiasta – tuskin siitä silloin voi edes käyttää termiä riippuminen. Siinäpä hyvä spesiaali kehityskohde: pystyä jouluna kannattelemaan oma painoni kahden minuutin ajan.