Yrittäjä ilman läppäriä –muutospyörteestä kehkeytyi aitoakin aidompi muutosprosessi. Todella, siis todella harva, jos yksikään muutos toteutuu yllätyksittä – ja niitähän tässä prosessissa on piisannut. Jokaisessa, siis aivan jokaisessa muutoksessa on alueita, joihin voi itse vaikuttaa ja myös alueita, jotka ovat oman vaikutusalueen ulkopuolella – ja kumpiakin on löytynyt tässäkin prosessissa. Kaikki, siis aivan kaikki muutospyörteet tarjoavat lukuisia kehittymismahdollisuuksia – ja niitähän kehittymiseen tarvitaan. Jos siis olisin saanut läppärini huollosta kahdessa viikossa ja koko prosessi olisi mennyt ikään kuin by the book, olisin menettänyt suurimman osan pitkittyneen prosessin mukanaan tuomista erittäin arvokkaista oivalluksista.

Ensimmäinen oppi yrittäjä ilman läppäriä –muutospyörteestä oli riskienhallinnan merkityksen oivaltaminen. Listasin oman liiketoimintani kannalta oleellisimmat riskit, niiden todennäköiset vaikutukset toiminnalleni sekä toimenpiteet, joilla minimoisin haitat mikäli riski pääsisi laukeamaan. Arvaatte varmaan, että läppärini kohdalla suutelen pöytätietokonettani kuin Teboilin asiakas bensa-automaattia. Koska pöytätietokoneen säilyttämisen tarkoitus kirkastui muutospyörteen aikana, lisäsin jopa koneen virustorjunnan tasoa. Hauskaa oli huomata, että vaikka läppärini ja pöytäkoneeni olisivat yhtä aikaisestikin poissa käytöstä, varalle jäisi siinäkin tilanteessa vaihtoehto: käyttää julkisten tilojen koneita. Muutospyörre nosti siis riskienhallinnantasoani.

Toinen oppi muutospyörteestä oli omien rutiinien kyseenalaistaminen. Oli melkeinpä vapauttaa huomata, että joissakin tilanteissa läppärittömyys toi esille uusia ja aiempaa paremmin toimivia vaihtoehtoja. Ehkä myös jollakin alitajunnan tasolla halusin haastaa itseni kokeilemaan vaihtoehtoja. Faktahan on, että joka paikassa, jossa olisi ollut internetyhteydellä varustettu kone,  pilvessä olevat dokumenttini olisivat olleet käytettävissäni. Kertaakaan minulle ei kuitenkaan tullut tarvetta päästä niihin käsiksi. Pärjäsin hyvin ja ennen kaikkea nautin enemmän työskentelystä ilman läppäriäni. Muutospyörre vahvisti siis toimintatapojeni kehittymistä.

Muutospyörre opetti minulle myös aimo annoksen kärsivällisyyttä. Siinä vaiheessa, kun huoltoprosessissa oli lähes kaikki mahdollinen mennyt kohdallani pieleen, rauhotuin vouhkaamasta. Huoltoprosessi alkoikin kiinnostaa minua ammatillisesti – halusin kerätä datan henkilökohtaisesta mystery shoppauksestani.

Yksinkertaistettuna huoltoprosessissa lisäarvoa syntyi kolmessa kohdassa:

1. Kun huollossa tsekattiin laite ja havaittiin, että siihen tulee tilata uusi web-kamera. Arvioisin, että asiantuntija päätyy tähän alle tunnissa, ehkä jopa suoralta kädeltä.

2. Kun itse kamera tilattiin. Arvioisin, että tämä vie alle 15 minuuttia, sillä laitetoimittaja on tiedossa ja tiedot päätteellä.

3. Kun asiantuntija vaihtoi kameran. Tämän homman edellyttämä työaika voisi olla jotakin 15 minuutin ja kolmen tunnin välillä.

Eli kokonaisuudessaan puhutaan 3-4 tunnin työstä. Jos sitten soppaan sotketaan se peijoonin asiakas, niin näin jälkikäteen ajatellen itseäni voisi tyydyttää jokin seuraavanlainen toimintamalli: Kun läppärini rikkoutui, olisin mennyt liikkeeseen ja minulle olisi kerrottu takuuhuollon toimintaprosessi ja vaihtoehdot: mikäli haluan olla itse aktiivinen tai mikäli haluan heidän hoitavan homman puolestani. – No, minähän olisin tietysti valinnut oman aktiivisuuteni. Sitten olisin saanut huollon puhelinnumeron tai tunnukset huollon ajanvarausjärjestelmään. Parhaassa tapauksessa myyjä olisi heti varannut minulle ajan, jolloin olisin ajanut Vantaalle tsekkauttamaan läppärini (vaihe 1). Tsekkauksen jälkeen olisin voinut valita jätänkö koneen sinne odottamaan varaosan saapumista tai otanko koneen käyttööni siihen asti, että varaosa olisi saapunut – No, minähän olisin tietysti ottanut koneen käyttööni (vaihe 2). Sen jälkeen olisin varaosan saapumisilmoituksen saatuani ajanut uudelleen sovittuna ajankohtana Vantaalle ja kamera olisi vaihdettu (vaihe 3). Ja volaa! – Homma olisi ollut siinä. Jos Juha Sipilä on esittänyt työmarkkinajärjeistöille kysymyksen, miten aikaansaadaan viiden prosentin tuottavuushyppy (HS Pääkirjoitus 24.4.15), rohkenisin väittää, että kyllä meillä on rahkeet huomattavasti suurempaankin loikkaan, jos noin puolenpäivän hommaan tärveltyy kuusi viikkoa.

Tällä hetkellä taistelen kovasti itseni kanssa, soittaako läppärini perään vaiko eikö. Nyt se on tehnyt viikon ajan matkaa Vantaalta Saloon – kärsivällisyyden opettelussa minulla on kieltämättä vielä haastetta.