Nyt on viikko takana läppäritöntä yrittäjäelämää ja olo on yllättäen jotensakin keveä, vapautunut ja levollinen. Jonakin hetkinä mielessäni käväisi viikon aikana jopa kysymys tablettiläppärin tarpeellisuudesta – no onhan se toki ihana, näppärä ja monipuolinen. Koen kuitenkin, että kuluneen viikon aikana olen käyttänyt selkeästi vähemmän aikaa tavaroiden haeskeluun. Työskentelyni on ollut paitsi fyysisesti niin myös tuloksellisesti keskittyneempää ja suunnitelmallisempaa. Olen siis edistynyt oikeissa ja merkityksellisissä asioissa ja se jos mikä tuntuu todella hyvältä!

Olin aiemmin sitä mieltä, että käytän läppärini kosketusnäyttöä äärimmäisen vähän. Viikon aikana yllätin kuitenkin sormeni muutaman kerran hipelöimästä pöytäkoneeni näyttöä, joten jonnekin sisäisen järjestelmäni syövereihin toimintomahdollisuus on näemmä rekisteröitynyt. Rehellisyyden nimissä minun toki on tunnustettava, että silmille kaksi kertaa läppärini näyttöä isompi näyttö on mannaa. Ja näyttäväthän kollegan kanssa tällä viikolla – huom! hänen tabletillaan – ottamamme esitekuvatkin isolta näytöltä katsottuna aika makeilta.

Joten näin yhden viikon kokemusten perusteella on vaikea sanoa, mikä asia nyt olisi selkeästi huonommin, kun läppärini on poissa. Uskon, että sanainen arkkuni avautuisi aivan toisin, jos minun tulisi pärjätä ilman kännykkääni – ehkä testaan senkin vielä joskus – tai jos influenssa kaataisi minut viikoksi sänkyyn. Paluumahdollisuus lankapuhelimen käyttöön poistui, kun vuosia sitten luovuimme tarpettomaksi käyneestä kiinteästä puhelinliittymästä ja sairaustapauksissa yksinyrittäjän paras varahenkilöjärjestelmä on neuvottelutaito.  Näissä kumpaisessakin tapauksessa, siis puhelittomana tai sairaana, olisin selkeästi joka suhteessa ja sanan varsinaisessa merkityksessä nykytilannettani huomattavasti toimintakyvyttömämpi.

Ja silti niidenkin vastoinkäymisten jälkeen elämä jatkuisi!