”Sopiiko, että pidetäänkin puhelinpalaveri, sillä joudun käymään röntgenissä?” Ilman muuta minulle sopi! Olin juurikin miettinyt tapaamisemme sisällön pääpainoa ja itsekseni todennut, että vaikka minulla nyt olisikin läppäri käytettävissäni, tässä tapaamisessa sitä en tulisi tarvitsemaan. Normaalitilanteessa olisin taatusti ottanut läppärin mukaani sen enempää pohtimatta, tarvitsenko sitä, tuoko se tapaamiseemme jotain lisäarvoa tai ohjaako se jopa koko tapaamisemme väärille raiteille – läppäri nyt vaan ikään kuin kuuluu kainaloon. Nyt sen sijaan jäsentelin etukäteen tapaamisemme kannalta tärkeiden asioiden käsittelytapaa ja yllättäen siinä kuviossa läppärillä ei ollutkaan mitään roolia. Hupsista, mikä yllätys!

Siksi tapaamisemme vaihtuminen puhelinpalaveriksi sopi minulle äärettömän hyvin. Saimme kaikki tärkeät asiat käsiteltyä puhelimessa sutjakkaasti ja joutuisasti, täysin ilman minkäänlaista webbisurffailua tai asian sivuraiteille vievää ”ootas, katotaan” -puuhastelua. Bonuksena tuli vahva hyvänolontunne ajankäytön tehokkuudesta.

Torstaiseen tapaamiseen sen sijaan olisin kyllä ottanut ja ihan oikeasti myös tarvinnut läppärin mukaani, jotta olisimme päässeet kollegani kanssa yhteisessä työskentelyrupeamassamme puhelinpalaveria vastaavaan tuotteliaisuuden fiilikseen.