”Ai, nyt hänelläkin on tollanen askelmittari ranteessa. Mullakin oli, mutta siihen ei tullut koskaan riittävästi askelia, niin nakkasin mokoman kaappiin.” Niin, totta on: askelia kertyy vain askelia ottamalla. Totta on myös se, että jos kiinnittää huomionsa vain siihen, miten paljon askelia päivästä PUUTTUU, saattaa jäädä kokonaan huomaamatta se, miten paljon askelia päivään kaikesta huolimatta SISÄLTYY. Ja mikä yllättävintä: miten helppoa lisäaskelien saaminen päivärutiineihin onkaan!
Aktiivisuusranneke – nimikin jo luo positiivista energiaa huomattavasti enemmän kuin askelMITTARI – edesauttaa minua tietoisesti valitsemaan liikkeen paikallaan olon sijaan. Esimerkiksi kun ajatus alkaa jumittaa tietokoneella työskennellessäni, teen kävelykierroksen eteisen ja keittiön välillä: 40 askelta. Se on vähän, mutta parempi kuin pyöreä nolla! Yleensä ”lenkki” myös kirkastaa ajatukseni, joten sitä kautta työskentelyaikani tietokoneella lyhenee. Minulla tämä itsesuggerointi eli kaikista pienistäkin liikunnan lisäyksistä iloitseminen toimii kuin junan vessa.
Aktiivisuusrannekkeen hankinnan myötä olen alkanut nähdä liikunnan lisäämisen mahdollisuuksia lähes kaikessa. Tänään esimerkiksi olin alennusmyyntikierroksella Turussa. Kun aiemmilla shoppailukierroksillani olen aina kiertänyt kaupat loogisesti järjestyksessä, seuraavasta seuraavaan, nyt sotkin kiertojärjestystä niin, että kauppapiipahdusten välissä kävelin aina vähintään 500 metriä – Jep, kuulostaa kieltämättä aivan kaistapäisen touhulta, joskin tuotti täysin kivuttomasti tavoitellun tuloksen: 11 157 askelta ja ostoskassissa punaiset lenkkarit!
Juhannuksen jälkeisenä maanantai-iltana, kun mieheni tuli töistä kotiin, hän kertoi, että oli vähentänyt perunien määrää lounaslautasellaan. Hän oli korvannut sivuun jättämänsä perunat vihersalaatilla ohittaen myös makaronipohjaisen salaatin. WAU! Mieheni oli siis saanut juhannuspyhien ruokailukokeilusta kimmokkeen ja toteutti näin omilla valinnoillaan proteiinipitoisen lounaan. Minun näkövinkkelistäni katsottuna taas oli äärettömän ihanaa löytää petikaveristani tuki ja tsemppari ruokailutottumusten muuttamiselle. Näin todennäköisyys ruokailutottumusten muutoksen onnistumiselle moninkertaistui kertaheitolla.
Toinen siippani ihana vastaantulo – tai sanoisinko jo melkeinpä ohimeno – muutospyörteen toteuttamisessa liittyy liikuntaan. Saatuani äidiltäni talvella valmistujaislahjarahaa jonkin itseäni miellyttävän korun hankintaan, aloin pohtia voisiko se olla aktiivisuusranneke. Sehän olisi tavallaan kuin rannekoru. Juhannusviikolla piipahdin tutustumassa laitteisiin ja otin asian puheeksi juhannuksen pyhillä – silläkin riskillä, että juhlapyhät ovat tilastollisesti otollisinta aikaa perhekriiseille: ”Minua kiinnostaa saada jonkinlaista dataa päivittäisestä liikkumisestani – tiedän, että liikun liian vähän – sillä tiedon perusteella voisin tehdä tietoisia valintoja liikkumiseni lisäämiseksi – kai niitä valintoja voisi tehdä jo nytkin. Kävin Salon Scandinavian Oudoorissa tutustumassa aktiivisuusrannekkeisiin ja oikein mukava nuorimies esitteli minulle Garminin Vivofit2 laitetta. Vaikka laite ei annakaan sähköiskua käteni mennessä toista kertaa kohti pullavatia eikä kuulemma myöskään kysy minulta, mitäpä sitä taas sinne jääkaapille on asiaa, laite herätti mielenkiintoni. Laite antaa pienen äänimerkin, jos olen liian kauan paikoillani. Tosin myyjän mukaan sen voi halutessaan myös kytkeä pois päältä. Laitteella saa seurattua myös unen laatua ja valkoinen ranneke näytti aika tyylikkäältä.” ”Voitko samalla sitten tuoda minullekin sellaisen mustana?”
VOI TAIVAS! Nyt tästä muutospyörteestä ei enää ole fiksua ulospääsyä – joten täysin palkein vaan pyörrettä päin!
Kun olin tehnyt ensimmäiset ruokailuani koskevat muutoslinjaukset, suuntasin terhakkaasti ekskurssiolle ruokakauppaan tutustumaan eri tuotteiden ravintoarvotietoihin. Yllätyksekseni huomasin että esimerkiksi Elovenan välipalakeksien tumma suklaa ja karpalo-kinuski ravintoarvot poikkeavat toisistaan – onneksi suosikkimakuni karpalo-kinuskin eduksi. Myös rusinoiden suuri hiilihydraattipitoisuus yllätti minut. Melko nopeasti oivalsinkin, että ainakaan mieluisten hiilihydraattipitoisten välipalojen löytäminen ei tulisi estämään ruokailutapojeni muutosta. Välipalojen syöminen tai syömisen muistaminen sen sijaan voisivat muodostua kovemmaksi haasteeksi: eka noin tuntia ennen lounasta, toinen noin kolme neljä tuntia lounaan jälkeen ja kolmas pari tuntia päivällisen jälkeen.
Proteiinipitoisen lounaan ja hiilihydraattipitoisen päivällisen kanssa tein sitten karkean säännön: päivällä lihaa illalla pottuja. Hauskaa oli huomata, että raejuusto siirtyi lounaan valikoimiin ja leipä päivällisen – tosi pieni ja kivuton muutos toteutettavaksi. Ja nyt sitten taas tulee sitä tyypillisintä minua: koska olin niin täpinöissäni päästä mahdollisimman nopeasti kokeilemaan, mitä lounaan ja päivällisen ravintoainejako käytännössä tarkoittaisi, ajoitin ruokavaliomuutoskokeiluni keskikesän juhlaan, juhannukseen. Niinpä niinpä – ja sitten tein sen vielä osin muulta porukalta salaa. – Kuulenko voihkaisuja, tuhoon tuomittu yritys –kuiskailuja tai pidätätkö kenties hengitystäsi peläten kuullevasi juhannuspyhien aneemisista dieettimenuistani?
Koska minulle Hyvän tuulen dieetti tarkoittaa ensisijaisesti mahdollisuutta tehdä ruokailua koskevia järkeviä ja tiedostettuja, hyviä valintoja, jotka vaikuttavat hyvinvointiani ja terveyttäni edistävästi. Dieetti siis sallii herkulliset ruuat ja kannustaa hyvästä ruuasta nauttimisen, joten voiko dieetin periaatteilla koottujen lounaiden tai päivällisten katsoa olevan kenellekään kovin suureksi haitaksi edes juhannuksena? Koska minulla oli suuri vaikutusvalta juhannuspäivien menuiden laadinnan osalta, lähdin innolla toteuttamaan itseäni – ja usko tai älä, keräsin pisteet kotiin.
Esim. juhannusaattona mieheni savusti kirjolohta, jota nautimme hyrskypottujen ja raikkaiden vihannessalaattien kera. Juhannuspäivänä grillissä paistuivat itsemarinoidut pihvit sekä paprikan, kesäkurpitsan ja omenan lohkoja lisukkeena grillatut tomaatit ja vihersalaattia ja raejuustoa. Koska dieetissä saa ja tuleekin syödä runsaasti vihanneksia ja hedelmiä, mikä voisikaan olla otollisempi ajankohta ruokailutottumusten muutokselle kuin kesä. Tarjolla on paljon uuden satokauden raikkaita kotimaisia vihanneksia: perunoita, porkkanoita, kukkakaalia, retiisejä, herneitä jne. Ja vihannesten jatkoksi ihanat melonit, mansikat, mustikat, pensasmarjat, omenat, maissintähkät, luumut … Kesällä on myös ihanaa paneutua kokkailuun ja kokeilla uusia reseptejä – olla luova ja kekseliäs kesäkokki. Ja kuuluuhan kesään aivan oleellisesti myös jäätelö, tuo ihana hiilihydraattipitoinen välipalavaihtoehto! Joten kesä jos mikä on paras mahdollinen ajankohta ruokailutottumusten fiksailuun ja juhannus jos mikä kesän komein juhla Yrittäjän napanöftän putsaus -muutospyörteen korkkaukseen.
Heti alkuun kiitän Salon yrittäjänaisia kesäkuisen kirjojen kierrätystapahtuman järjestämisestä. Aivan erityisesti kiitän sitä ihanaa henkilöä, joka oli luopunut
Hyvän tuulen dieetti: laihdu, torju herkutteluhalu – ja tunne olosi loistavaksi! -kirjastaan. 
Suuret, suuret kiitokset sinulle kirjan tuomisesta löydettäväkseni. Kirja toimi ikään kuin viimeisenä niittinä käynnistäen henkilökohtaisen muutospyörteeni, Yrittäjän napanöftän putsaus.
Kirja ruokki (!) sekä tunteitani että älyäni ja nosti muutoshalukkuuteni toiminnan tasolle. Ahmin (!) silmät kiiluen kirjan kirjoittajien dieetin – tai oikeammin sanottuna – painonhallinnan perusteet. Lyhykäisyydessään kirjan ideologia perustuu näkemykseen, että nälkä ja halu syödä ovat kaksi eri asiaa. Nälkä poistuu luonnollisestikin syömällä. Syömishaluamme sen sijaan säätelee aivoissamme muodostuva serotoniini. Ruokahalumme säätelyn lisäksi serotoniinin toisena tehtävänä on vaikuttaa mielialaamme. Mikäli siis aivomme tuottavat liian vähän serotoniinia mielialamme laskee ja tulemme kykenemättömiksi hallitsemaan ruokahaluamme, jolloin syömme helposti mitä vain ja käytännöllisesti katsoen myös miten paljon vain. (Tässäkö selitys sille, että minulle avattu keksipaketti on sama kuin tyhjä keksipaketti? – tuntuu raakalaismaiselta erottaa yksi porukasta ja jättää muut kaipaamaan joukosta poimittua, joten inhimillisempää on siirtää koko paketin porukka kerralla samaan paikkaan kuin erottaa yksi onneton sakista.) Tuottaakseen serotoniinia aivomme taas tarvitsevat hiilihydraatteja. Koska elimistöllemme tärkeät proteiinit puolestaan estävät hiilihydraattien muuttumista serotoniiniksi, ruokailutottumuksissa tuleekin huomioida MILLOIN mitäkin ravintoainetta syömme. No, mitä tässä nyt sitten on niin ihmeellistä? Totta mooses painonhallinnassa on kyse siitä mitä suuhunsa milloinkin laittaa ja kuinka paljon – kyllä, kyllä niin onkin: mitä SUUHUNSA LAITTAA. Suuhun siis laitetaan ruokaa – vastakohtana syömisen kaikkinaiselle panttaamiselle ja kyttäämiselle. Ja jotta aivoissa muodostuisi riittävästi serotoniinia, ratkaisevaa onkin huolehtia eri aterioilla nautittavien ruokien ravintoainekombinaatiosta. BINGO! Hyvän tuulen dieetillä – jo nimikin assosioi positiivista tulokulmaa – ruokailuvalintani vaikuttavatkin pääasiassa aivoihini ja mielialaani – jos siinä samalla pitkässä juoksussa muutama kilo karisee, se on pelkkää bonusta. Tämän aivokemiallisen yhteyden oivaltaminen oli minulle se ratkaiseva kipinä ruokailutottumuksieni uudelleen tarkasteluun.
”Valaistumisen” koettuani pohdin ratkaisukeskeisen lähestymistavan mukaisesti, mikä olisi ensimmäinen pieni askel oikeaan suuntaan. Päätin lähteä serotoniinin tankkausvaiheeseen ja lisätä päivääni kolme hiilihydraattipitoista välipalaa. Lisäksi päätin painottaa lounaani proteiineihin ja päivällisen hiilihydraatteihin. Kyllä kirjassa määristäkin puhuttiin, joskin ne päätin jättää seuraavaan aaltoon. Ensin ruokailurytmi ja sisältö kuntoon ja sitten myöhemmin määrien hienosäätö. — Hhmm … vaikka eikö sitten loogisesti ajatellen dieettiä noudattamalla jossakin vaiheessa aivojeni tulisi automaattisesti säädellä ruoka-annosteni kokoa??
”Miten noin hoikka nainen voi kyetä syömään noin paljon?” No myönnettäköön, että ajoittain olen siinä apujoukkoja tarvinnutkin: kouluaikana paras ystäväni voiteli minulle leivät, jotta ylipäätänsä ehdin ruokatauolta tunneille. Muistan myös miten seisovan pöydän kolmannella santsikierroksella silloinen poikaystäväni toppuutteli ruokahalujani kuiskaamalla korvaani: ”Älä ota enää, haluan tuntea olevani mies.” Isäni sanat muutamaa vuotta myöhemmin tälle samaiselle, hänelle vävyksi pyrkivälle miehelle oli, että koita se sitten ruuassa pitää. Ilolla ja ylpeydellä olen kantanut ”kalliin naisen” mainettani ja ottanut kaiken irti ruokailun ihanuudesta.
Viimeisten vuosien aikana tilanne on kuitenkin alkanut hiljalleen muuttua. Vaatekaapistani on alkanut löytyä enenevässä määrin kutistuneita ja epäsopivia vaatteita – Haa alan käydä myös nopealla syklillä uusiutuvan garderoobini puolesta kalliiksi. Aiemmat nopeatempoiset liikuntaharrastukseni ovat vaihtuneet pehmeisiin kehoa ja mieltä hoitaviin lajeihin – hiki tulee nykyisin pintaan täysin ilmaiseksi ja tekemättä mitään. Hurvittelurahani tuntuvat enenevässä määrin ohjautuvan erilaisten kremppojen ja särkyjen hoidattamiseen – siis jo ennen minkäänlaista hurvittelua. Tilanne alkaa huolestuttaa – eritoten niinä yön tunteina, kun uni ei ota tullakseen. Onko isältäni perimä hoikan ruumiinrakenteen parasta ennen päiväys umpeutunut huomaamattani? Onko maamme uusi hallitus säätänyt jonkin uuden takautuvasti perittävän veron, joka nyt lankeaa korkojen kera maksettavakseni? Tai mistä ihmeestä on kyse, kun meikäläisen käteen tarttuu kirjojen kierrätystapahtumasta kirja Hyvän tuulen dieetti : laihdu, torju herkutteluhalu – ja tunne olosi loistavaksi! MITÄ, MITÄ, MITÄ IHMETTÄ ON TAPAHTUMASSA?
Puhuttaessa eri dieeteistä tai laihduttamisesta ylipäätänsä mennään aihealueelle, joka on minulle tuiki tuntematon. Toki olen kuullut Painonvartijoiden ruokien pisteytyssysteemistä, lukenut lehdistä julkkisten suurista painonpudotuksista ja huomannut televisiossa pyörivän toinen toistaan kovempia reality painonpudotusohjelmia. Omakohtainen kokemukseni laihduttamisesta – kuulostaa jo terminäkin vastenmieliseltä – on soikea nolla. Kiinnostaako minua nyt siis yhtäkkiä laihduttaminen? Hyvästä ruuasta kieltäytyminen? Itseni piinaaminen ja jokaisen suupalani tarkkailu ja analysointi? Päivittäinen kuntosalilaitteissa tempoilu tai hölkkääminen? NOUP – ei sitten niin vähemmässä määrin! Sen sijaan minua kyllä kiinnostaa tehdä niitä valintoja, joilla voin edistää kaikkinaista hyvinvointiani ja terveyttäni – siinä sivussa tuntien itseni energiseksi ja näyttäen upealta aikuiselta naiselta.
SIINÄ ON MINUN INNOSTAVA JA MOTIVOIVA TAVOITTEENI KESÄKAUDEN HENKILÖKOHTAISELLE MUUTOSPYÖRTEELLENI YRITTÄJÄN NAPANÖFTÄN PUTSAUS!
”Mistä se nyt tollasen keksi? Yhtenä päivänä sitä ja toisena tätä – kyllä on vaikea käsittää, mihin tämäkin taas liittyy. Tehtävä kai vaan on, kun pomo kerran käskee.” – Mitä mieltä olet, haiskahtaisiko johtamisongelmalta? Voisiko yritykseltä kokonaan puuttua selkeästi määritelty visio ja sitä tukevat strategiset suuntaviivat tai voisivatko ne olla määritelty vain paperille ja harvojen nähtäväksi?
Visio eli tavoiteltava tulevaisuudenkuva, kuten sen ehkä näppärimmin voisi suomentaa, perustuu pääasiassa unelmiin, toiveisiin ja näkemyksiin tulevaisuuden kehityssignaaleista: johonkin innostavaan ja houkuttelevaan, jonka haluamme saavuttaa. Koska hyvä visio vetoaa niin ajatteluun kuin tunteisiinkin, visio energisoi ja yhdistää toimintaa luoden täten vankan perustan arkijohtamiselle. Päätökset ja niitä seuraava toiminta linjautuvat tällöin luontevasti ja loogisesti yhteisesti jaettuun visioon.
Kokemukseni mukaan osallistava visiointityöskentely ja siihen perustuva strategiatyö sitouttavat yrityksen työntekijät varmimmin hyviin suorituksiin. Hyvä visio toimii menestyksen kulmakivenä, on sitten kyse tuhansien työntekijöiden yrityksestä tai yksinyrittäjästä. Ja mikä hauskinta: jokainen – siis todellakin ihan jokainen meistä – osaa unelmoida! Kuka unelmoi vähän pienemmistä asioista, kenelle taivaskaan ei ole kattona. Kuka näkee maailman kehityssuunnat laveammassa perspektiivissä, kuka pienemmässä skaalassa. Yhtä kaikki, fokus on innostavan, yhteisen tulevaisuuden rakentamisessa ja yhteisessä työskentelyprosessissa, jonka kautta kiteytyy yrityksen jokaisen työntekijän toiminnalle suunnan ja merkityksen antava tulevaisuudenkuva, visio. Hyvän vision voimaa on vaikea kyseenalaistaa saatika aliarvoida.
Miten näkyvästi teillä hyödynnetään yrityksenne vision voimaa?
Perheessämme oli puhuttu avoauton hankinnasta jo yli kymmenen vuotta. Tai siis olin päästänyt ilmoille ajatuksen sellaisesta isosta, punaisesta jenkkiautosta, jossa olisi peltiä eteen ja taakse ja johon mahtuisivat kaikki naapuruston lapset uimakouluun vietäväksi. Aina välillä – yleensä kevättalvisin – tutkimme mieheni kanssa yhdessä ja erikseen netistä myynnissä olevia avoautoja.
Viime kesänä prosessi sitten tuli päätepisteeseensä – lapset kyllä olivat oppineet uimaan jo vuosia sitten. Ajoin helteisenä heinäkuun alun päivänä ruokakauppareissulta mökille päin ja mieheni soitti minulle. ”Tiedätkös mitä? Me ollaan yli kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän tosissamme vouhkattu siitä avoautosta. Nyt on sitten se tilanne, että jos me avoauto joskus oikeasti aiotaan hankkia, niin se tehdään NYT.”
Niin kaksipaikkainen, vuoden 1964 MGB, Maikki, liittyi seuraavana iltana perheeseemme.
Mikä on sinun toteuttamisvalmis haaveesi, sillä Michael Landonin sanoin:
Mitä sitten haluatkin tehdä, tee se nyt.
Huomispäiviä on vain rajallinen määrä.
”Mitä? Missä palaveri pidetään? Mikä raportti olisi pitänyt toimittaa? Eilen vai? Missä viipyy …” STOP. Nyt hetkeksi pylly penkkiin ja muutama syvä, rauhallinen hengitys sisääään ja ulooos, sisääääään ja ulooooos.
Vinksahtiko maapallo pois kiertoradaltaan? Romahtiko Eiffelin torni? Tyhjenikö Suomenlahti vedestä? Uskallanpa väittää, että tuskinpa mitään kovin dramaattista tai peruuttamatonta pääsi tapahtumaan. Sen sijaan sinulle avautui mahdollisuus mullistaa koko maailmasi.
Miten usein työpäivämme riistäytyvätkään enemmän tai vähemmän koheltamiseksi? Yritämme hoitaa päiväjärjestykseen samanaikaisesti lukuisia ”pikkujuttuja” ja samalla kadotamme fokuksen perustehtävästämme: siitä isosta jutusta, jonka hoitaminen on vastuullamme. Ja mitä useampi meitä on, joiden työpäivät menevät ”lillukanvarsitehtävissä” tai tehtävissä, joiden todellinen tarve jopa on kyseenalainen, voi helposti ruokkia ajatusta toiminnan kerrannaisvaikutuksista yrityksen kokonaistulokseen. Mitä merkityksellisemmäksi taas koemme tehtävämme sitä suuremmat vaikutukset sillä on hyvinvointiimme, joka taas tutkitusti on yhteydessä tuloksellisuuteemme.
Toinen kysymys sitten on, kuinka moni täyttää päivänsä eteen putoavilla tehtävillä, koska yksinkertaisesti ei tiedä tai tunnista perustehtäväänsä. Onhan se ihan äärettömän vaikeaa osua maaliin, jos koko maali on hävöksissä. Vielä mahdottomammaksi tilanteen tekee, jos ketjukaveritkin ovat syöttömatkan ulottumattomissa. Kokemukseni mukaan suurin onnistumisen mahdollisuus on, kun jokainen tiimin jäsen jakaa yhteisen tavoitteen, tietää ja ymmärtää niin oman kuin muidenkin roolit tavoitteen saavuttamisessa sekä keskittyy ensisijaisesti oman tehtävänsä hoitamiseen. Tämän kuvion kirkastamisen äärelle kannustan pysähtymään, kun seuraavan kerran häntä alkaa heiluttaa miestä.
Millä foorumeilla te kirkastatte yrityksenne perustehtävät?
Ihmismieli on vähän saakutin nuija. Vaikka on ohitettu vaput, äitienpäivät, helatorstait ja pelattu yhdet jääkiekon MM-turnauksetkin, niin joka kerta, kun istahdan läppärini ääreen korvissani käy kuiskaus ”korvaava laite”. Kun maaliskuussa jouduin lähettämään läppärini huoltoon, ajattelin, että tämä on vain väliaikaista, mielenkiintoista vaihtelua ja omien rutiinieni haastamista, pari viikkoa ilman läppäriä ja sitten kaikki on taas ennallaan. No, niinhän se ei sitten ihan mennyt ja nyt minulla on takuuhuollossa kadonneen läppärini tilalla ”korvaava laite”: Asus. Vaikka tämä merkkiä lukuunottamatta onkin kadonnutta läppäriäni vastaava laite, saan itseni toistuvasti kiinni vertailemasta tämän ”korvaavan laitteen” ja kadonneen laitteeni eroja – täysin tyhmää. Pystyinkö ihan oikeasti kiintymään alle vuodessa HP:n läppäriini niin totaalisesti, että Asus tulee ainaisesti olemaan ”korvaava laite”?! Kyseessähän on herran jestas läppäri! Siis työkalu, pelkkä kone, laite, joka voidaan milloin tahansa korvata ”vastaavalla laitteella”! – mikä on ongelmani?
Perin vastahakoisesti pystyn tunnustamaan, että ongelmani on prosessissa saamani tunnekolhu: läppärimerkkini vaihtui oman ostopäätökseni vastaisesti ulkopuolisten tapahtumien seurauksena. Odotettuani läppäriäni kuusi viikkoa palaavaksi takuuhuollosta tepastelenkin tässä yllättäen ja itsestäni riippumattomista syistä ”korvaavan laitteen” parissa – hämmentävä muutos odotusarvoon verrattuna. Kaikista hupaisinta tässä muutospyörteessä on se, että todennäköisesti tuntemukseni olisivat täysin samat, jos olisin alun perin ostanut Asuksen läppärin ja se olisi korvattu HP:n laitteella. Vaikka siis pystynkin asian järjellä ymmärtämään – onneksi – niin tunteen tasolla minun on edelleen vaikea hyväksyä tapahtunutta.
Yrittäjä ilman läppäriä –muutospyörre on kerrassaan loistava esimerkki muutoksen yllätyksellisyydestä. Juuri odottamattomat, yllätykselliset muutokset avaavat uusia ja huikeita mahdollisuuksia ja niistä syntyvät ajan oloon voimallisimmat kokemukset ja oivallukset. Mitä olisinkaan menettänyt, jos takuuhuoltoprosessi olisi mennyt odotusteni mukaisesti? Olisiko se edes ollut mikään muutospyörre? Todennäköisesti olisin kokenut sen juurikin vain mielenkiintoiseksi vaihteluksi ilman sen suurempaa hengästymistä. Nyt sen sijaan henki ajoittain lähes salpautui vaiherikkaan muutospyörteen pitkittyessä kohti loppukliimaksiaan: läppärini katoamista takuuhuoltoprosessin viime metreillä ja työskentelyni siirtymistä ”vastaavalle, uudelle laitteelle”.
Ajomaaska kiittää ja kumartaa seurasta Yrittäjä ilman läppäriä -muutospyörteen osalta. Elastisen Nauravan kulkurin sanoin: … Kulkuri laulaa ja matkustaa ja niin reissuni jatkuu taas ….
No, minullahan hermo petti ja soitin – sillä seurauksella että perjantai-iltana 24.4. läppärini todettiin kadonneeksi takuuhuoltoprosessissa. Joo, niin minäkin ensimmäiseksi ajattelin kuuden viikon odotuksen jälkeen – miten on mahdollista, että läppäri VOI KADOTA takuuhuollossa? Usko pois, kyllä se vaan voi. Ja ikävä kyllä niin voi kokemukseni mukaan käydä kenelle tahansa, milloin tahansa ja todennäköisesti vieläpä mille tahansa tuotteelle ja mistä tahansa liikkeestä ostettuna. Aukko on nimittäin prosessissa.
Jättäessäni läppärini huoltoon sain keikalle sarjanumeron, jota käytin jäljittäessäni laitteeni tilannetta huoltoprosessin aikana. Asiakkaana otaksuin sarjanumeron kattavan koko prosessin siitä hetkestä, kun vein läppärini liikkeeseen huoltoon lähetettäväksi aina siihen hetkeen asti, kun liike luovuttaa korjatun läppärini minulle takaisin. Sarjanumero toimikin loistavasti siihen asti kunnes korjatun laitteen olisi pitänyt löytyä liikkeestä. Takuuhuollon tehneellä taholla oli antaa minulle päivä, kellonaika ja laitteen Salossa vastaanottaneen henkilön nimi: case closed. Voin vaan kuvitella, miten liikkeessä tuon jälkeen pengottiin paikkoja ja arvottiin, kuka asian kanssani tulee hoitamaan – parhaan miehensä tehtävään uhrasivat. Kun kysyin häneltä, miten he seuraavat huoltoon lähettämiensä laitteiden palautumista eli missä vaiheessa he olisivat ottaneet minuun yhteyttä, kun läppärini huoltoaika venyi venymistään – ja nyt tulee se pommi: he eivät olisi ottaneet minuun koskaan yhteyttä, sillä liikkeeltä puuttuu takuuhuoltoon lähettämiensä laitteiden palautumisseuranta. Tadaa, nyt ollaan asian ytimessä!
Mitä liike voisikaan yksinkertaisella huoltojen palautumisseurannan käyttöönotolla saavuttaa? Karkeasti oikoen myynnissä ratkaisee raha, asiakkuudessa palvelukokemus. USA:ssa tehdyn tutkimuksen mukaan 85 % asiakkaista on valmiita maksamaan enemmän saadakseen hyvän asiakaskokemuksen ja 82 % on lopettanut asiakassuhteen huonon asiakaskokemuksen vuoksi. Samaisessa tutkimuksessa todetaan myös, että asiakaskokemuksen parhaiten hallitsevat yritykset kasvavat 24 % muita enemmän ja ovat jopa 40 % muita kannattavampia. (Tutkimustulokset Ristikangas ja Grunbaum kirjasta Valmentava esimies) Asiakaskokemuksen merkitystä minun siis tuskin tarvinnee tämän enempää tässä yhteydessä perustella.
Huoltojen aikataulujen seuranta antaisi liikkeelle dataa, jota he voisivat käyttää ASIAKKAANA laitetoimittajien suuntaan. Laitetoimittajat taas pystyisivät datan perusteella paikallistamaan huoltoprosessin pullonkaulat ja neuvotelemaan oman asiakkaansa eli huoltoliikkeen kanssa, miten toimintaprosessia olisi mahdollista sujuvoittaa ja sitä kautta kytkeä myös kuljetusyritys prossiin. Kaikki voittaisivat. Kauppatieteiden tohtori Pekka Puustinen kehottaa pankkeja ottamaan palvelemisen tosissaan ja hänen mielestään asiakkaan jakamaa tietoa voitaisiin käyttää niin yritystä kuin asiakastakin hyödyttävällä tavalla (HS Taloussivut 30.4.15). Joten niin kauan kuin läppärin takuuhuoltoprosessin eri toimijat eli jälleenmyyjä, maahantuoja, huoltoliike sekä huollettavaa laitetta kuljettava yritys toimivat omien sisäisten prosessiensa ohjaamina asiakkaansa unohtaen, läppäri todellakin VOI HÄVITÄ huoltoprosessista kuin pieru Saharaan.