Uusien toimintatapojen omaksuminen on kyllä aivan mielettömän mielenkiintoinen matka niin itseen kuin oman tekemisenkin alkulähteille. Antoisinta omassa yrittäjän nahanluonti – muutospyörteessäni onkin ollut ulkoisen kohinan vaimentaminen ja valintojeni tarkempi kohdistaminen tavoitteideni suuntaan: Jos sanon tälle asialle kyllä, mille asialle tulen sanoneeksi samassa yhteydessä ei. Rehellisyyden nimissä voin kyllä sanoa, että tässä puntaroinnissa olen toistuvasti onnistunut yllättämään itseni, sillä onhan se ihan äärettömän helppoa valita se tuttu ja tavanomainen, joskin toivottuja tuloksia tuottamaton vaihtoehto. Koen kuitenkin, että nykyisin teen ainakin aiempaa useammin ja tiedostetummin valintoja tavoitteeni toteutumisen suuntaan, joka sinällään on jo varsin tervetullut kehitysaskel. Ja mikä mahtavinta: voin kehittyä toiminnassani joka päivä! – Tämä muutospyörre siis muuntautuikin pysyväksi kehityskierteeksi.
Kun joulukuun alun tapaamisessa sanoin: ”Minulla on vahva tunne, että tästä tapaamisesta seuraa jotain hyvää”, en todellakaan vielä tajunnut, että olin vain muutaman tunnin päässä yrittäjän nahanluonti -muutospyörteeni käynnistymisestä. Ratkaiseva oli Monika lounastapaamisemme.
Ajomaaska kiittää ja kumartaa seurasta Yrittäjän nahanluonti –muutospyörteen osalta. Elastisen Mikään muu ei merkkaa sanoin: … kaikki lähtee must itestäni se sääntö muistaa mun pitää joka kerta …
On se vaan jännää, kun viikkojen täpinöinti vihdoin huipentuu verkkosivujen uudistukseen. Jotenkin sitä on samalla kertaa huojentunut – nyt ne on pullautettu ulos – ja toisaalta hyvin tietoinen, että tästähän se varsinainen yrittäjän nahanluonti vasta alkaa.
Toiminnan kautta muutos vasta tulee todelliseksi.
Se on jännää, millaiseen vuoristorataan muutos ihmisen tempaisee. Ensin sitä leijuu lähes painottomassa tilassa. Sitten sitä tuntee sukeltavansa täydellä vauhdilla alas kukkulan laelta. Seuraavassa hetkessä vauhti hidastuu vuorenkorkuisessa ylämäessä. Hetken sitä ennättää vetää henkeä ja nauttia yläilmoissa avautuvista hulppeista maisemista, kun yhtäkkiä huomaa tarraavansa rystyset valkoisina turvakaiteeseen ja syöksyvänsä kita auki ja henki salpautuneena seuraavaa jyrkännettä alas. Ja juuri kun alkaa nauttia vauhdista ja vatsanväänteistä, sitä huomaakin rullaavansa tasanteelle – ja tyynen rauhallisesti ojentavansa uuden pääsylipun.
Joulukuu oli kohdallani vuoristorata-ajelua. Välillä naputtelin verkkosivutekstiä ja seuraavana aamuna taas totesin olevani tuotoksen kanssa täysin hakoteillä. Välillä kirjoitin lähes hurmioituneessa tilassa ja välillä tuijotin tuntitolkulla yhtä kappaletta. Mitä oikein haluan sanoa? Miten pystyn sen mahdollisimman yksinkertaisesti ja selkeästi sanomaan? Onko tuossa nyt menty selittelyn puolelle vai onko siinä sanottu yhtään mitään? Mikä olisi tässä kohdin sopivin sanavalinta? Mitä jos vaihdan … ei kiesus, nyt aivot kaipaavat happea! Hyvin usein irtaantuminen tekstin tuottamisesta edisti asian prosessointia – ja myös jouluvalmisteluja – varsin suotuisasti. Jos teksti seuraavalla kerralla joutikin tulla taas ties monennenko kerran uudelleenmuokatuksi, ainakin tiesin takuuvarmasti asian prosessoinnin olevan täydessä käynnissä.
Nyt, kun muutospyörre on ollut kuukauden ajan niin sanotusti päällänsä, ensimmäisten vuoristoratakierroksien hurmio alkaa tasaantua ja homman ydin kirkastumaan. Sanoisin, että muutama kierros vielä ja alan lähestyä sitä rauhallista maisemiennautiskelukierrosta, jossa yrittäjän nahanluontini konkretisoituu.
Kun joulukuisen pimeällä moottoritiellä oivalsin, että hommani oli päässyt pahanpäiväisesti rönsyilemään, johtopäätökseni pystyi olemaan vain: yrittäjäurani ryhtiliikkeen paikka. Aivan ensimmäiseksi minun tulisi kirkastaa itselleni, mistä ydintoiminnassani on kyse ja seuraavaksi esittää se niin yksinkertaisesti, että verkkosivuillani kävijällä olisi edes jonkinasteiset mahdollisuudet siitä kiinnostua. – Mitä sitä sanotaankaan uudesta vuodesta ja uusista kujeista?
Koska pölyjen pyyhkiminen on aina ollut minulle enemmän kuin vastenmielistä – silitän kyllä erittäin mielelläni kauluspaitoja – päätin tarttu Yrittäjän nahanluonti –muutospyörteessä suoraan isoon luutaan. Sen verran kuitenkin ymmärsin, että maltti olisi nyt valttia ja asian pureksimiseen kannattaisi varata aikaa. Tähän joulun valmistelupuuhat tarjosivatkin kerrassaan oivan mahdollisuuden. (Pienenä kuriositeettinä mainittakoon, että yhtenäkin aamuna olin jo kello 7 leipätaikinaa tekemässä – vaikea muistaa, että sellaista tarmokkuutta olisi aiemmin meidän keittiössä minun toimestani nähty … jaa juu, jos ei oteta lukuun vuosien takaista keittiön desinfiointia yhtenä sunnuntaiaamuna kello 6. Se kyllä on sitten taas ihan oma juttunsa se, eikä liity mitenkään jouluvalmisteluihin saatikka muutospyörteisiin.)
Ensimmäiseksi: Mistä syystä olen jakanut palveluni erikseen yrityksille ja yksityishenkilöille? Ratkaisukeskeinen valmennus kohdistuu aina henkilöön: tuntevaan ja ajattelevaan ihmiseen. Yrityksellä taas tarkoitetaan Tilastokeskuksen määritelmän mukaan yhden tai useamman henkilön yhdessä harjoittamaa taloudellista toimintaa, jolla tähdätään kannattavaan tulokseen eli yritys on oikeudellinen yksikkö. Vaikka yritys itsessään ei ole henkilö, siellä ON henkilöitä. Palveluiden jako yrityksille ja yksityishenkilöille joutaa siis ensimmäiseksi romukoppaan.
Toiseksi ja kolmanneksi: Muutosidättämö ja Toimintasparraamo. Joo, varsin nokkelat ja vekkulit sanat, joskin kysyä sopii, mikä on niiden todellinen anti verkkosivujeni kävijälle. Miten suurelta osin olen naulannut itseni näihin kahteen sanaan jakaessani palvelut yrityksille ja yksityishenkilöille? Tylysti vaan pois kuten myös palveluputiikit. Ratkaisukeskeisessä valmennuksessa valmennettava tuo käsittelyyn oman, sillä hetkellä itselleen merkityksellisen kysymyksensä ja minä valmentajana tuen hänen omistamansa sisällön jalostumista hänen itselleen asettamansa tavoitteen suuntaan. Minulla ei täten ole osaa eikä arpaa käsiteltävän aiheen valintaan: palveluputiikit veks. …. Joskin sitä minun kannattaa ehkä kyllä miettiä, miten tuon esille roolini muiden valmentajien kanssa yhteistyössä toteutettavista valmennuksista.
Lisäksi: Vaikka olen saanut videoistani hyvää palautetta ja pidän niistä itsekin, ne menevät uusiksi. Logosta ja verkkosivujeni visuaalisesta ilmeestä en sen sijaan ihan vielä ole valmis luopumaan ja myös nykyinen wordpressin teema saa luvan kelvata toistaiseksi – Luoja, taitaa tässä sentään jotain säästyä ison luutani alta. Yrittäjän nahanluonti –muutospyörteessä kun kuitenkin on graafisen ilmeuusistuksen sijaan ensisijaisesti kyse toimintani sisällöllisestä tarkentamisesta, selkeyttämisestä ja yksinkertaistamisesta ja sen uudistuksen esille tuomisesta verkkosivuillani.
On se vaan hämmästyttävää, mikä voima ja energia lähtee purkautumaan siitä hetkestä, kun oivallat, mikä on seuraava konkreettinen askel kohti omaa tavoitettasi. Se oivalluksen tuoma selkeys ja varmuus ja toisaalta tekemiseen kanavoitava vimma ja palo, se on jotain lähes hurmiollista. Ikään kuin kaikki valot syttyisivät yhtä aikaa ja näkisit edessäsi kristallinkirkkaan tien. Tien, jonka liittymään olet yhtäkkiä saapunut vihreiden valojen palaessa. Silloin sitä vaistomaisesti siirtää jalan jarrulta kaasulle ja lähtee pelottomana matkaan täysin varmana valitsemastaan suunnasta. Se on kerrassaan vuoria siirtävän voimallinen tunne – ja kieltämättä tulihan sitä jo edellisissä valoissa hetki seisoskeltuakin.
Ja mitäkö sitten oikein oivalsin? No ensinnäkin sen, että nyt loppui hörhöily. Eli Aurinkokuninkaan teesein: 
Konkreettisesti tämä tarkoitti, että jouluvalmistelujen ohessa alkoi yrittäjyyteni nahanluonti.
Vaikka olen kekseliäs, luova, nokkela ja rohkea, niin pitääkö minun olla myös vielä sokeakin! Pitkin syksyä minua vaivasi ajoittain epämääräinen tunne, että jokin asia toiminnassani mättää. Mitä pimeämmäksi päivät kävivät sen voimakkaammin tunsin, että jokin asia tai joitakin asioita tulee tehdä toisin. Olin kuitenkin kykenemätön näkemään ja paikallistamaan konkreettisen murheenkryynini. (Ratkaisukeskeisyyden yksi peruslähtökohtahan on, ettei pidä mennä korjaamaan sitä mikä ei ole rikki.) Kunnes sitten keskiviikkona 9.12.2015 ajaessani pimeällä ja kaameassa vesisateessa Helsingistä kotiin yhtäkkiä tiesinkin tasan tarkkaan, MITÄ minun tulisi korjata: keskittyä siihen minkä osaan parhaiten, missä olen hyvä ja mistä aivan erityisesti nautin. – Mitä sitä onkaan sanottu suutarin tyttären kengistä?
Siitä käynnistyi muutospyörre YRITTÄJÄN NAHANLUONTI.
SUURI KIITOS KULUNEESTA VUODESTA KAIKILLE ASIAKKAILLENI JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLENI
SEKÄ MYÖS KAIKILLE TEILLE, JOITA OLEN KOHDANNUT ERILAISISSA SEMINAAREISSA, TILAISUUKSISSA, TAPAHTUMISSA, TURUILLA JA TOREILLA.
RIEMUKASTA JOULUNAIKAA.
Jos yksityishenkilöt hamstraavat kaappiensa kätköihin löysin rantein tuotteita tyyliin osta kaksi maksa yksi, voiko olla mahdollista, että yrityksissä on kasvuvuosina päässyt tapahtumaan työntekijöiden osalta samansuuntainen ilmiö. – Kyllä, kieltämättä naurettava ajatus, sillä yksityishenkilöidenhän on helppoa tyhjätä kaappinsa, kun sen sijaan yrityspuolella kasvamaan hankitusta tai ajan oloon epäkurantiksi muuttuneesta ”tuotteesta” on huomattavasti paljon vaikeampaa ja kalliimpaa päästä eroon. ”Pitääkö yrityksissä sitten OLLA työntekijöitä vai voisivatko työt hoitua on-demand pohjalta?” Kyllä, luit aivan oikein. Tämä Esko Kilven syksyllä Tampere-talossa ilmoille heittämä kysymys avaa mielestäni kerrassaan kutkuttavan näkökulman työelämämme rakenteiden kehityssuuntaan.
Ymmärrettävästi ay-johtajien korvissa kysymys kuulostaa lähes absurdilta: Ettäkö nykyisenkaltaiset työsuhteet ja työntekijä- ja työnantajaroolit poistuisivat kokonaan? Ettäkö ihmiset hallinnoisivat täysivaltaisesti omaa työntekoaan? Kerrassaan pöyristyttävä jo pelkkänä ajatuksenakin! – Joskin: mitkä ovat vaihtoehdot? Niinpä niinpä, niin minäkin sanoisin: Työelämän ikiaikaiset rakenteet OVAT höllentymässä, halusimmepa me sitä tai emme.
Isot yritykset ovat huomanneet, että pärjätäkseen globaalissa kilpailussa heillä ei todellakaan tarvitse OLLA työntekijöitä. Tämä näkyy toimintojen lakkautuksina, ulkoistamisina sekä ”tarpeettomaksi käyneen osaamisen vapauttamisena” eli suoremmin sanottuna työntekijöiden irtisanomisina. Uudet yritykset taas starttaavat liikkeelle rakentamalla toimintonsa ja kasvupotentiaalinsa pääosin ketterien ja joustavien osaajaverkostojen varaan eli hekään eivät tähtää ammattilaisten osaamisen omimiseen kokonaan ja pysyvästi itselleen. Tämä jos mikä on mielestäni megaluokan muutos, joka muuttaa radikaalisti käsitystämme työstä ja työn tekemisestä sekä myllertää työelämämme ja samalla koko yhteiskuntammekin rakenteet täysin uusiin asemiin.
Millainen sitten olisi työelämä, jossa ketään ei enää irtisanottaisi ja sana työtön löytyisi enää vain sanakirjasta kohdasta ”muinaisjäänne”? Minkälaisia seurauksia työelämän rakenteiden muuttumisella tuleekaan olemaan esimerkiksi ihmisten terveydelle tai perhe-elämälle? Mitä silloin tarkoitetaan, kun puhutaan yrityksistä? Mitä täysin uusia tarpeita ja liiketoimintamahdollisuuksia muutokseen sisältyisi? – Myönnän, että menen innostuksissani jo pikkuisen yltiöpäisesti asioiden edelle: ehkä 12, 25, 50, 100 tai mitäpä jos kyseessä onkin vain vaivaiset viisi vuotta?
Minkälaisena sinä näet työelämän, jossa yrityksissä ei enää OLE työntekijöitä?
Naisella voi kyllä mielestäni täysin hyvällä omallatunnolla olla kaappi täynnä kenkiä, sen sijaan kun kylpyhuoneen kaapista löytyy viisi huulirasvaa – ja jokainen tietysti avattuna – ja vähintäänkin saman verran avattuja vartalovoideputeleita, herää kieltämättä kysymys: minkä ihmeen takia? Paljon loogisempaa olisi käyttää yksi huulirasva kerrallaan loppuun asti – no kieltämättä talvella huulet kaipaavat hieman rasvaisempaa tuotetta ja kesäisin taas huulirasvassa olisi hyvä olla aurinkosuoja mukana – siltikin se tekee vain kaksi eri tuotetta eli kolme huulirasvaa on tässäkin tapauksessa täysin ylimääräisiä. Mikä sitten on saanut minut hankkimaan nuo extra huulirasvat? Ja vielä avaamaan niistä jokaisen, vaikka edellisiäkin tuotteita on jäljellä! Olisiko niissä joku hyvä tuoksu tai olisiko joku niistä toista hoitavampi tai miellyttävämmän tuntuinen tai mikä? Käyttötarkoitushan kaikilla on sama: hoitaa huulia.
Erittäin mielenkiintoinen havainto ovat myös kylpyhuoneen kaapista löytyvät hiustuotteet: hiuspuuteri, -vaha, -pasta, -lakka, eri vahvuiset hiusgeelit, eri hiussuihkeet eri tavoin käsitellyille hiuksille … parempi jättää kertomatta hiustuotteiden kokonaismäärä. Kaikki ovat kuitenkin olleet aikanaan erittäin tarpeellisia. – Haa, päästäänkö tässä itse asian ytimeen: ne ovat joskus olleet parhaat valinnat hiusteni viimeistelyyn, joskin aika on ajanut niistä ohi ennen kuin olen saanut käytettyä ne loppuun, jolloin ne ovat vain yksinkertaisesti jääneet kaapin täytteeksi. Mikä sitten estää minua heittämästä niitä nyt pois?? Nuukuus ja ”kun niitä voi joskus vielä tarvita”! Voi elämän kevät, sanon minä.
Mitä sinä tunnistat säilöväsi ns. pahan päivän varalle?
Marko Siivonen Spinacorista toi syksyn 2015 Bisnespäivillä esille, miten aivomme sulkeutuvat jokaisesta EI-sanasta kymmeneksi minuutiksi. Eli kommentti ”ei, ei, ei sitä noin tehdä” sulki juuri aivomme puoleksi tunniksi. SIIS MITÄ? – kuka haluaa antaa aivonsa puoleksi tunniksi narikkaan? Ja ennen kaikkea kellä on varaa antaa sen tapahtua??
Jos leikitellään hetki asialla – vaikka tiedänkin, että vakavilla asioilla leikkiminen voi olla vaarallista – mitkä voisivatkaan olla seuraukset, jos jokaisessa Suomen työyhteisössä julistettaisiin tuo pieni e:llä alkava ja i:hin loppuva kaksikirjaiminen sana pannaan? Mikä vaikutus sillä olisi kokonaistuottavuuteen, jos jokaisessa Suomen yrityksessä, niin pienissä kuin suurissakin, huolehdittaisiin, että jokaisen työntekijän aivot olisivat koko työpäivän täydessä tikissä? – tosin aniharva aivojaan työajan jälkeenkään off-line –tilaan vapaaehtoisesti säätäisi.
Tarvittaisiinko työpaikoilla itse asiassa tällöin ollenkaan hallituksemme kaavailemia säästö- ja leikkaustoimenpiteitä? Minkä tasoinen tuottavuusloikka hoituisi työyhteisöissä muuttamalla kielellistä ilmaisua piirun verran aivoillemme nykyistä ystävällisemmäksi? Mitä tapahtuisi luovuudellemme? Entäpä mikä vaikutus tällä olisi työhyvinvointiimme? Onhan tämä ajatusleikkinä vaarallinen ja toteutuessaan lähes tyrmäävän radikaali muutos! Ja mikäpä ajatuksessa on kaikista hupaisinta: toimintamalli on täysin kaikkien nykyisten perustuslakiemme ja työehtosopimustemme mukainen ja käyttöönotettavissa välittömästi ja täydessä laajuudessaan ilman yhtäkään erillissäädöstä.
Missä kohdin sinä voit tänään vapauttaa työyhteisönne aivokapasiteettia kymmenen minuutin palasissa?