Salon Yrittäjänaisten kesäkuun alussa järjestämässä kirjankierrätystapahtumassa poimin puolivahingossa käteeni kirjan Hyvän tuulen dieetti – laihdu, torju herkutteluhalu ja tunne olosi loistavaksi!. Sanat ”hyvän tuulen” ja ”tunne olosi loistavaksi” puhuttelivat minua, vaikka lähinnä mielessäni olivat uudet ruokareseptit. Kun sitten kotona katsoin kirjaa vähän tarkemmin, oivalsin, että resepteistä viis, nyt oli hyppysissäni kovemman luokan soppakirja: mahdollisuus putsata yrittäjän napanöftät ja antautua henkilökohtaisen muutospyörteen vietäväksi. Kirja sai minut oivaltamaan, että TUTKITUN TIEDON MUKAAN – tämä oli tässä kohdin oleellista motivaatiolleni – huolehtimalla aivojeni serotoniinituotannosta pystyisin huolehtimaan samalla niin ruokahaluni hallinnasta kuin mielialani vakaudestakin JA nauttimaan edelleen elämästäni hyvän ruuan pauloissa täysin rinnoin. JESTAS! Jos ainoa minulta edellytetty asia tämän muutoksen toteutuksessa, oli huolehtia välipalojen syömisestä ja erottaa proteiinipitoiset ja hiilihydraattipitoiset ruuat eri aterioille, niin minähän kyllä sen teen, jollei muuta niin testimielessä ja silkasta uteliaisuudestani. Jos tulokset sitten jäävät laihanlaisiksi, voin ainakin sanoa kokeilleeni. Se minulta sen sijaan tuossa vaiheessa jäi täysin oivaltamatta, mihin muihin elämänalueisiini serotoniinilla voisi olla myönteinen vaikutus.
Häpeäkseni on tunnustettava, että olen ollut kynsienpureskelija ihan pennusta asti. Kynnelin karvas maku suussani kävin ensimmäiset kouluvuoteni ja vaikeissa tilanteissa sormi livahti suuhun sanojen varsinaisessa merkityksessä. ”Sormet pois suusta.” ”Älä kyni niitä sormiasi koko ajan.” Sinänsä sirojen käsieni häpeätahraksi muodostuivat verille asti pureskellut kynnet ja kynityt kynsinauhat.
Aikuisena olen TIEDOSTANUT kynsienpureskeluni liittyvän tilanteisiin, joissa käsilläni ei ole varsinaisesti mitään tekemistä: television katselu, lukeminen, luennot, seminaarit, jopa palaverit. Olen TIEDOSTANUT myös, että kauneushoitolassa laitatuttamani irtokynnet välttyvät pureskeluyrityksiltäni – niissä kynsissä on aivan liian kova kilohinta. Myös matkoilla annan kynteni olla rauhassa – ajatuskin likaisten sormien laittamisesta suuhun inhottaa. Vaikka TIEDÄN, että kynsien pureskelu eli hienolta nimeltään onykofagia luokitellaan psykiatriseksi, pakko-oireiseksi häiriöksi, en ikipäivinä – siis oikeasti ikipäivinä – olisi tullut ajatelleeksi, että ratkaisu kynsienpureskeluuni saattaisikin löytyä aivojeni serotoniinituotannosta, johon pystyn itse ruokavaliollani vaikuttamaan.
Hyvän tuulen dieetin myötä kynsien nyppimis- ja pureskelutarpeeni on kadonnut. Hävinnyt. Poistunut. Minulle on kuin taikasauvan heilautuksella kasvanut kesän aikana kauniit kynnet, joita on ihana TV:n iltauutisia katsellessani hoitaa: kuoria kädet, työntää kynsinauhat, fiilailla kynnet siisteiksi, uusia hoitolakat ja rasvata varsin esittelykelpoisiksi muuttuneet käteni. Toki kesän aikana käsilläni on ollut myös tekemistä ja Trindin mattapintainen kynnenvahvistaja on osoittautunut kerrassaan nappivalinnaksi kynsieni laadun parantamisessa …. silti jotenkin vaan KUVITTELEN, että jokin kytkös tässä taustalla on oltava aivojeni tuottamaan serotoniiniin.
Miten muuten järjellisesti pystyn selittämään, että
Kun henkilökohtainen Yrittäjän napanöftän putsaus –muutospyörteeni käynnistyi juhannuksena, pääasiallisin tavoitteeni oli löytää terveyttäni ja hyvinvointiani tukevia ruokailutottumuksia. Hyvin nopeasti muutospyörre kuitenkin alkoi rönsytä – pirulle kun antaa pikkusormen, se tosiaan vie koko käden – lähinnä aktiivisuusrannekkeen hankinnan myötä. Sen lisäksi, että ranneke antaa suoraa palautetta, synkronoimalla tiedot Garmin Connect –palveluun pääsen tarkastelemaan pidempiaikaista dataa. Ja se se vasta kuule mielenkiintoista onkin!
Koska minulla on vielä osa aktiivisuusrannekkeen hienoista toiminnoista kokonaan käyttöönottamatta, tarkastelen pääasiassa kolmea raporttia:
1. Askelmääräraportissa on tietenkin kiva nähdä mahdollisimman monen päivän kohdalla korkeita vihreitä pylväitä: Hienoa Ajomaaska, olet saavuttanut päivittäisen askelmäärätavoitteesi.
2. Päivittäisen aktiivisuuteni jakautumisympyröissä kiinnitän huomiota paikallaanoloprosenttiin sekä erittäin aktiivinen ja aktiivinen pallukoitten yhteisosuuteen. Niinä päivinä, kun paikallaanoloprosentti jää alle 40 ja aktiivisuuspallukoiden yhteisosuus on vähintään 20 % , olen ollut kohtuullisen aktiivinen, puuhakas ja toimekas ja voin olla täysin tyytyväinen itseeni.
3. Selkeästi eniten aikaa käytän kuitenkin uniraportia pähkiessäni.
Hyvä uni, niin määrällisesti kuin laadullisestikin, on ruokailun ja liikunnan ohella yksi hyvinvointimme kulmakivistä. Väsyneenä kun ei liiemmälti jaksa eikä paljon kiinnostakaan. Unipa on kuitenkin sen verran jännä ja mystinen juttu, että sitäpä ei omilla päätöksillä tahi tahdonvoimalla niin vaan tyyräilläkään. Peilaamalla aktiivisuusrannekkeen antamia tietoja omiin tuntemuksiini olen tullut kuitenkin seuraaviin johtopäätöksiin: 7-8 tunnin yöunet riittäisivät minulle mainiosti ja syvän unen määrän tulisi olla vähintään yli kaksi tuntia yössä puhuttaessa kohdallani hyvästä ja virkistävästä unesta. Selvä homma: mitenpä tähän pääsen?
Yksi asia, jonka olen laittanut merkille uniraporttejani tutkiessani, liittyy vuorokausirytmin säännöllisyyteen. Jos käyn nukkumaan ja vastaavasti herään jotakuinkin samoihin aikoihin joka päivä, uneni yökohtaiset määränvaihtelut ovat pieniä ja tasoittuvat viikon sisään. Arjen kellotettu rytmi, josta lomalla ollessani haluan ehdottomasti irrottautua – ja johon jopa työhyvinvoinnin asiantuntijatkin meitä kannustavat – vaikuttaisi siis mitä todennäköisemmin kuitenkin olevan kohdallani se varmin tapa määrällisesti optimaaliseen uneen. Ja yllätys yllätys! Yöpöydälläni nököttävä herätyskelloni herättää minut linnunliverrykseen ja asteittain kasvavaan valomereen, joten halutessani säännöllinen unirytmi on saavutettavissani ehkä helpommin kuin uskonkaan. Syksyn pimetessä teen tästä parin kolmen viikon kokeilun ja katson, mikä vaikutus sillä on uneeni sekä miten säännöllinen vuorokausirytmi näkyy uniraporteissa. Vielä haluan kuitenkin kuukauden päivät pitää kiinni kesäisen vapaasta lomaunirytmistä.
Olen tiiraillut uniraportteja myös sillä silmällä, miten päivän aktiivisuuteni versus passiivisuuteni korreloi uneen. Koska dataa löytyy nyt sekä koti- että mökkisängynkin antamista unista, olen vertaillut eri nukkumisympäristöjen vaikutusta uneni laatuun: Mikä vaikutus sängyn koolla, patjan napakkuudella, tyynyn korkeudella, makuuhuoneen ilmanvaihdolla tai lämpötilalla on uneni laatuun? Nukunko täysikuun aikaan paremmin vai huonommin? Parantaisiko iltateen (kahvinjuontihan on minulta vielä kokonaan opettelematta) nauttiminen uneni laatua? Aivan äärettömän vaikealta tuntuu löytää raporteista vinkkiä, mistä narusta minun tulisi nykäistä uneni laatua parantaakseni. Lähes kateellisena katson mieheni vastaavia raportteja, sillä hän vaipuu välittömästi nukahdettuaan suoraan syvään uneen toisin kuin minä, joka pääsen syvään uneen vasta kevyen unen jakson jälkeen. Mieheni yöunesta lähes poikkeuksetta yli puolet on hyvinvoinnille merkityksellistä syvää unta – minun syvän unen osuuteni puolestaan harvoin yltää edes 2,5 tuntiin. Joten jotain äärettömän mystistä ja järkeilykyvylleni ylivoimaista uneen siis liittyy. Jotain niin peijoonin epäoikeudenmukaista, jota uniraporttien tuijottelu tuntuu vain mutkistavan entisestään. – Mitäpä jos kylmän viileästi lopetan mieheni uniraporttien vilkuilun ja tyynen rauhallisesti ummistan silmäni?
Melkosen ideaali uniraportti uneni määrän ja jopa laadunkin suhteen on elokuun 10-11 välinen yö. Tunsin nimipäivääni herätessäni itseni virkeäksi ja levänneeksi, joka kai se hyvän unen perimmäinen tarkoitus loppupeleissä ja kaikessa yksinkertasuudessaan kuitenkin on. Eli jos sanotaan, että hyvä ruoka parempi mieli, voidaan kai yhtä hyvin sanoa hyvä uni parempi mieli ja myös niin päin, että hyvä mieli parempi uni.
”Katopas ukkokulta tätä.” ”Oho, no tossahan sulla olis hyvä tilaisuus ottaa niitä lehdissäkin näkyviä ennen ja jälkeen kuvia… niin tai taisit jättää tilanteen neljä viikkoa sitten kuvaamatta.” No kyllä ei tullut kuvattua, sillä kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun jouduin yli 16 vuotta vanhat, lempifarkkusortsini virittämään kumilangalla päälleni puuvajan maalaushommiin ryhtyessäni. Oikeinko siitä vielä olisi valokuva pitänyt ottaa, kun shortsien vetoketju jäi kokonaan auki ja kumilankavirityksen alapuolelta tursusi vattanahkani parinkymmenen sentin leveydeltä. Kyllä oli hävettävä näky. Parempi oli vaan jättää kuvaamatta ja mennä lautoja maalaamaan. (Tuomas Kyrön kirjoitustyyli on erittäin tarttuvaa ja Mielensäpahoittaja -kirjat kerrassaan parasta kesälukemista.)
Mutta nytpä olikin tilanne toinen: VETSKARI MENI KIINNI ja kumilanka näpinreiässä oli tarpeeton! Kyllä kuulkaa siinä nousi suupielet ja jalka keveästi, kun tilannetta riensin ukolle puuvajaan esittelemään. Yhdessä siinä sitten ukon kanssa ihmeteltiin, miten moinen asia on voinut syömällä onnistua. Toisaalta ukkokin oli lomaviikkojen jälkeen pelastanut vaatekaapistaan uhkaavasti poistoajankohtaa lähestyneet farkut takaisin aktiivikäyttöön. Eli jotain uudelleenmuokkausta kehoissamme ilmiselvästi tapahtuu tämän muutospyörteen ansiosta. Tai ainakaan mitään muuta järjellistä selitystä emme pystyneet tilanteeseen keksimään – vaikea oli uskoa, että kalsea kesäsää olisi saanut lomaillessamme housujen vyötärökankaat kaapintangoilla venymään.
Onpa selitys tilanteeseen mikä tahansa, erittäin ilahduttavaa on huomata, että muutokset tapahtuvat juurikin oikeissa kohdissa eli vyötärön, takamuksen ja reisien kohdalla. Ensimmäistä kertaa myös ymmärrän, miten hyvältä voi tuntua, kun vaatekaupassa myyjä sanoo: ”Jakku näyttää tosi hyvältä ja sopii sun farkkujenkin kanssa… Tosin farkuista sun kannattaa seuraavan kerran ottaa yksi koko pienempi.” Arvatkaa vaan ostinko jakun? Kyllä ostin. Syksymmällä olen harkinnut tekeväni alusvaatehankintoja, sillä KAUNIIT, hyvin istuvat alusvaatteet saavat päällimmäisetkin vaatteet näyttämään automaattisesti pikkiriikkisen paremmilta. Tai ainakin vahvistavat yrittäjän napanöftän putsaus -muutospyörteen nostattamaa sisäistä kuningatarfiilistäni.
Päivittäisten askelien määrään on helppo vaikuttaa: yksinkertaisesti vain laittamalla tossua toisen eteen. On myös aivan sama, mistä puuhasta askeleet kertyvät, kunhan askelia vain kertyy. Tämä on kuitenkin vain osatotuus, sillä vaikka päivittäisen askeltavoitteen ylittyminen tuntuukin aina hyvältä ja tavoittelemisen arvoiselta, vielä huikeammat kiksit saan, kun pystyn kuluttamaan päivittäin yli 3 000 kilokaloria. Sen verran jo pystyn maalaisjärjellänikin päättelemään, että painonhallinnassa ja eritoten painon pudotuksessa on kulutettava enemmän kuin mitä syö ja tällöin pelkkien askelmäärien tuijottaminen on itsensä huijausta. Tai miten on selitettävissä, että päivänä, jolloin teen yli 10 000 askeleen kävelylenkin eli kokonaisaskelmääräni on 14 740, energiankulutukseni on vain 2 376 kilokaloria ja päivänä, jolloin askelmääräni yltää vain 70 %:iin päivätavoitteestani energiankulutukseni on 3 119 kilokaloria? Ainakin minun silmissäni tämä näyttää varsin epäloogiselta, mikäli vain askelten määrällä olisi merkitystä.
Arvaan, että kysyt, minkä verran kilokaloreita sitten saan ruokavaliostani päivittäin. Siinäpä se: menen tässä yrittäjän napanöftän putsaus -muutospyörteessäni enemmän suurpiirteisellä päälinjalla kuin piiruntarkalla kontrollilla ja hyvän olon dieetin ohjeiden vastaisesti jätän suuhuni menevät ruoka-aineet punnitsematta. Ruoka-aineiden punnitseminen vie aikaa, vaatii tarkan vaa´an, tuntuu naurettavalta pilkun viilaukselta … miten pitkän tekosyiden listan haluat kuulla, sillä minulla kuten kaikilla muillakin muutosten toteuttajilla niitä kyllä piisaa. Koska painonpudotuksen sijaan ensi sijainen tavoitteeni tässä muutospyörteessä on löytää hyvinvointiani ja terveyttäni tukevia ruokailutottumuksia, olen PÄÄTTÄNYT oikoa työlääksi kokemastani ruoka-aineiden punnitsemisesta – vaikka kieltämättä aktiivisuusrannekkeeni tarjoama saatujen ja käytettyjen kalorien kulutusseurannan käyttöönotto alkaakin tuntua päivä päivältä houkuttelevammalta – ja jatkan omaksumallani välipalapainotteisella ruokavaliolla. Tämän lisäksi VALITSEN viikkoihini eri tavoin kuormittavaa liikuntaa, joka tarkoittaa käsittääkseni katseen suuntaamista päivittäisestä askeltavoitteesta liikunnan monipuolistamiseen ja sykettä nostavan liikunnan tietoiseen lisäämiseen – KÄÄK! Joskaan ei verta ja kyyneliä niin ainakin hikeä. … Ellei jostakin löydy uutta puuvajan laajennusprojektia, sillä 21 päivää apupoika Anterona tuotti 15 päivää, jolloin kalorinkulutukseni oli yli 3 000 ja vain yhtenä päivänä kalorinkulutukseni jäi alle 2 000. Minun järkeilylläni 3 000 kilokalorin kuluttaminen päivässä kelpaa selitykseksi, miten apupoika Anterona pystyin saamaan painoni putoamaan tietämättä päivässä nauttimieni kalorien eksaktia määrää.