Aktiivisuusranneke – myönnän olevani rakastunut sanaan sekä eritoten sen positiiviseen sävyyn – on osoittautunut kerrassaan loistavaksi hankinnaksi. Ehkä olen vähän yksinkertainen, sillä päivittäisen askeltavoitteen täyttyminen ja ylityksestä kertova pieni plusmerkki askelmäärän alla tuntuu hämmästyttävän palkitsevalta, melkein jopa koukuttavalta tai ainakin selkeästi tavoittelemisen arvoiselta. Siis herranjestas PIENI PLUSMERKKI! Nukkumaan mennessäni, ennen sleep-toiminnon valintaa, jopa tarkistan rannekkeesta, miten monella askeleella ylitin päivätavoitteeni. Niinä päivinä, kun askeltavoitteeni on jäänyt täyttymättä, katson toteutuneiden askelten määrää, joka sentään on useampia tuhansia ja painan pääni tyytyväisenä tyynyyn.

Monet ovat mananneet kesän kelejä. Minun on kyllä tunnustettava, että helteillä tuskin olisin kovinkaan monena iltana saanut hykerrellä tyytyväisyyttäni askeltavoitteeni täyttymisestä. Viimeiset kaksi ja puoliviikkoa mökin puuvajan laajennusprojektin apupoika Anterona ovatkin tarjonneet minulle oivia tapoja kerryttää askelia: seinien purku – monipuolista ähellystä ja askelia lautojen viemisestä yksitellen kasaan, lautojen maalaaminen – yllättävän vähän askelia joskin kohtuullisesti lautojen siirtelyä, kattotiilien pois kuljettaminen – ihan kivasti askelia ja bonuksena tiilien toimiminen käsipainoina. Lisäksi on ollut seinän alalaidan pesua, kattopeltien nostelua, lautojen mittaamista, sahaamista ja missä askareessa nyt mestari onkaan apupoikaansa keksinyt juoksuttaa. Myös sienimetsällä kiertely on kartuttanut huomaamatta askelia eikä pois voi sulkea yhtäkkiä varsin kiehtovaksi kokemaanikaan hommaa: roskapussin poisvientireissu à noin 1,8 kilometriä. Viimeisen silauksen päivätavoitteen askelmäärän täyttymiseen on sitten antanut jokailtainen vesijuoksu, josta olen ottanut tavakseni napata tuhatkunta askelta. Kuulostaa kieltämättä aivan naurettavalta, mutta tunnustettava se on, että ilman aktiivisuusrannekettani tuskin malttaisin nauttia vedessä juoksentelusta yhtä pitkään.

Todellinen liikunta-aktiivisuuden haaste tuleekin olemaan täten edessäni todennäköisesti vasta elokuussa. Joskin vesijuoksun voin helposti korvata erimittaisilla kävelylenkeillä sauvoilla tai ilman, ruohonleikkuria voin ulkoiluttaa aina silloin tällöin, geokätköilyssä kaikki harha-askeleet tulevat hyödyksi …. Aktiivisuusrannekkeeni kyllä huomioi päivittäiset ponnisteluni ja palkitsee toimeliaisuuteni jatkossakin. Minun hommani on vain yksinkertaisesti huolehtia, että huomioitavaa syntyy ja joka päivä. Karkeasti ottaen olen jo hommasta jyvällä, joskin kovin eksakteja liikuntaohjelmia koen karsastavani. Haluan pitää homman jatkossakin ennen kaikkea hauskana!

Tänään on juhlapäivä: takana neljä viikkoa hyvän tuulen dieettiä ja still going strong! Vaikka ensisijainen tavoitteeni Yrittäjän napanöftän putsaus –muutospyörteessä onkin alusta asti ollut ruokavalioni järkeistäminen terveyttäni ja hyvinvointiani suosivaksi, yllättävän nopeasti yksi asia on johtanut toiseen ja toisesta on lyhyt matka kolmanteen ja … PAINOSTANI ON HÄVINNYT 1,5 KILOA! Kyllä kyllä, uskottava se on, sillä vaikka sormet raamatulla voin vannoa, että syömisen kanssa en ole viime viikkoina pihtaillut. Päinvastoin, minusta tuntuu, että olen syönyt melkeinpä tauotta!

Ruokavalion fiksaaminen hyvän tuulen dieetin päälinjan mukaiseksi on ollut helpompaa kuin alun alkaen kuvittelin. Suuri kiitos tästä menee miehelleni, jolla on ollut halua ja mielenkiintoa osallistua kanssani ruokavaliomme uusimiseen. Hänen tukensa asialle on auttanut oleellisesti muutoksen toteutusta. Olemme ikään kuin yhteisellä tutkimusmatkalla katsomassa, miten ruokavaliomuutokset voivat edistää hyvinvointiamme. Ja yllättävän pienillä muutoksilla, sitä vaan loppupeleissä sitten onkin merkitystä!

Aamiaiseni olen pitänyt täysin ennallaan. Aloitan päiväni edelleen juomalla neljä vesilasillista. Teeni olen jo vuosikymmeniä nauttinut ilman sokeria ja myös leikkelemakkara on heivaantunut pois aamiaisleivältäni jo vuosia sitten. Näkyvin muutos ruokavaliossani onkin ollut lounaan rakentaminen proteiineille ja päivällisen hiilihydraateille. Minun kohdallani tämä on tarkoittanut käytännössä leivän ja perunan/pastan siirtämistä lounaalta päivälliseen ja vastaavasti lihan ja juustojen keskittämistä päivällisestä lounaaseen. Hyvin maltillisia, ehkä jopa lähes olemattomia, muutoksia siis. Ja sitten ovat ne välipalat!

Hämmästyttävin juttu dieetissä ovat kyllä välipalat, jotka ovat solahtaneet päiviini varsin kivuttomasti. Välipalojen tarkoituksenahan on tarjota aivoillemme polttoainetta serotoniinin tuottamiseen, jotta aivomme kykenevät säätelemään ruokahaluamme ja vältymme ahmimiselta. (Oletko muuten ikinä ajatellut, mistä syystä ravintolassa tuodaan alkajaisiksi pöytään korillinen leipää? Sen tarkoituksena on tarjota nälkäiselle asiakkaalle hiilihydraattia, jotta kun ruoka-annos tuodaan pöytään, asiakkaan aivot kykenevät kontrolloimaan syötävän ruuan määrää. Tästä syystä melko pieneltäkin näyttävät ruoka-annokset antavat kylläisyyden tunteen.) Minun aivoni ovat olleet varsin helposti narutettavissa välipaloilla, sillä annoskokoni on pienentynyt huomaamattani: kaksi perunaa entisen kolmen sijaan, yksi pihvi entisen puolentoista pihvin sijaan, kahden sentin täytekakkupala entisen neljän sentin kakkupalan sijaan, yksi pulla entisen kolmen pullan sijaan jne. Eilen illalla otin itsenikin yllättäen VAIN YHDEN suklaakonvehdin, kun aiemmin se olisi helposti saanut kymmenenkin kaveria mukaansa. Ja tiedätkö, mikä tekee annoskoon pienenemisestä aivan mielettömän jutun: vähäisemmällä määrällä nautinto on aivan yhtä suuri, jollei peräti suurempi! Tällä hetkellä minun on siis todella vaikea – ehkä jopa lähes mahdotonta – kuvitella, millä verukkeella suostuisin enää palaamaan entisiin ruokailutottumuksiini.

Tätä pitää nyt kyllä juhlistaa VÄLIPALALLA: Pohjolan tilan makeita mansikoita ja päälle smetanasta ja fariinisokerista tehtyä kastiketta – JAMI!

”Mitä ihmettä oikein olen mennyt tekemään: varasin itselleni ajan kuntotestiin. Minkä ihmeen takia? Mitä minä teen kuntotestituloksilla? Kyllä oli taas yhden lajin mielenoikku, mennä nyt varaamaan aika kuntotestiin.” Samaan hengen vetoon toinen puoli minusta perusteli lähtötason selvittämisen merkitystä kunnon kohenemisen todentamisessa. ”Toisaalta, eihän tiedosta todennäköisesti suurta haittaakaan voi koitua, ja sittenpä voin ainakin lopettaa jonninjoutavat arvailut kuntoni tämänhetkisestä tasosta.” Näillä melkoisen sekavilla mietteillä sitten menin kuin meninkin OMT-FysioSykkeeseen kuntotestiin.

Voit vaan siis arvata, miten voittajafiilis testin tuloksista tuli: kuntoni on nyt parempi kuin kahdeksan vuotta sitten! Miten se on mahdollista, sillä kuvittelin tilanteen todellakin olevan selkeästi toisin päin? Testin mukaan minut luokitellaan normaalipainoiseksi – on se hienoa olla jossakin asiassa virallisesti normaali. Tyytyväinen olen myös palautumiskyvystäni – osoittaahan se jotakin kunnostani, jos sykkeeni normalisoituu nopeasti 12 minuutin ”fillariretken” jälkeen. Suurin positiivinen yllätys testissä tuli yllättäen kuitenkin alaraajojen osalta: maksimitulos ja kivuttomasti saavutettuna – voisiko tämän kesän lavatanssikäynnit ukkokullan kanssa tai alkukesän Gym & Fitness Centerin kesäzumba-tunnit selittää tämän tuloksen?  Ihailtavasti sain myös Markukselta kannustavaa palautetta suorituksistani. ”Katso, jos olisit tehnyt yhden vatsapunnerruksen lisää, kuntosi olisi luokiteltu keskitasoisen sijaan jo hyväksi. Otapa tästä painot käsiisi niin katsotaan, miten voit kotona tehdä liikkeen itseksesi.”

Noooh – vaikka kuntotesti olikin positiivinen kokemus ja tulokset odotettua armeliaampia, osoitti testi toki kunnossani olevan vielä kosolti petrattaviakin alueita – onneksi, sillä ilman niitähän olisin todellakin maksanut turhasta. Eritoten käsivoimat olivat alle keskitason. Tulos tuntuu varsin loogiselta, sillä viime vuosina olen venytellyt selkääni tangossa riippuen kykenemättä irrottamaan jalkapohjiani lattiasta – tuskin siitä silloin voi edes käyttää termiä riippuminen. Siinäpä hyvä spesiaali kehityskohde: pystyä jouluna kannattelemaan oma painoni kahden minuutin ajan.

”Ai, nyt hänelläkin on tollanen askelmittari ranteessa. Mullakin oli, mutta siihen ei tullut koskaan riittävästi askelia, niin nakkasin mokoman kaappiin.” Niin, totta on: askelia kertyy vain askelia ottamalla. Totta on myös se, että jos kiinnittää huomionsa vain siihen, miten paljon askelia päivästä PUUTTUU, saattaa jäädä kokonaan huomaamatta se, miten paljon askelia päivään kaikesta huolimatta SISÄLTYY.  Ja mikä yllättävintä: miten helppoa lisäaskelien saaminen päivärutiineihin onkaan!

Aktiivisuusranneke – nimikin jo luo positiivista energiaa huomattavasti enemmän kuin askelMITTARI –  edesauttaa minua tietoisesti valitsemaan liikkeen paikallaan olon sijaan. Esimerkiksi kun ajatus alkaa jumittaa  tietokoneella työskennellessäni, teen kävelykierroksen eteisen ja keittiön välillä: 40 askelta. Se on vähän, mutta parempi kuin pyöreä nolla! Yleensä ”lenkki” myös kirkastaa ajatukseni, joten sitä kautta työskentelyaikani tietokoneella lyhenee. Minulla tämä itsesuggerointi eli kaikista pienistäkin liikunnan lisäyksistä iloitseminen toimii kuin junan vessa.

Aktiivisuusrannekkeen hankinnan myötä olen alkanut nähdä liikunnan lisäämisen mahdollisuuksia lähes kaikessa. Tänään esimerkiksi olin alennusmyyntikierroksella Turussa.  Kun aiemmilla shoppailukierroksillani olen aina kiertänyt kaupat loogisesti järjestyksessä, seuraavasta seuraavaan, nyt sotkin kiertojärjestystä niin, että kauppapiipahdusten välissä kävelin aina vähintään 500 metriä – Jep, kuulostaa kieltämättä aivan kaistapäisen touhulta, joskin tuotti täysin kivuttomasti tavoitellun tuloksen: 11 157 askelta ja ostoskassissa punaiset lenkkarit!

Juhannuksen jälkeisenä maanantai-iltana, kun mieheni tuli töistä kotiin, hän kertoi, että oli vähentänyt perunien määrää lounaslautasellaan. Hän oli korvannut sivuun jättämänsä perunat vihersalaatilla ohittaen myös makaronipohjaisen salaatin. WAU! Mieheni oli siis saanut juhannuspyhien ruokailukokeilusta kimmokkeen ja toteutti näin omilla valinnoillaan proteiinipitoisen lounaan. Minun näkövinkkelistäni katsottuna taas oli äärettömän ihanaa löytää petikaveristani tuki ja tsemppari ruokailutottumusten muuttamiselle. Näin todennäköisyys ruokailutottumusten muutoksen onnistumiselle moninkertaistui kertaheitolla.

Toinen siippani ihana vastaantulo – tai sanoisinko jo melkeinpä ohimeno – muutospyörteen toteuttamisessa liittyy liikuntaan. Saatuani äidiltäni talvella valmistujaislahjarahaa jonkin itseäni miellyttävän korun hankintaan, aloin pohtia voisiko se olla aktiivisuusranneke. Sehän olisi tavallaan kuin rannekoru. Juhannusviikolla piipahdin tutustumassa laitteisiin ja otin asian puheeksi juhannuksen pyhillä – silläkin riskillä, että juhlapyhät ovat tilastollisesti otollisinta aikaa perhekriiseille: ”Minua kiinnostaa saada jonkinlaista dataa päivittäisestä liikkumisestani – tiedän, että liikun liian vähän – sillä tiedon perusteella voisin tehdä tietoisia valintoja liikkumiseni lisäämiseksi – kai niitä valintoja voisi tehdä jo nytkin. Kävin Salon Scandinavian Oudoorissa tutustumassa aktiivisuusrannekkeisiin ja oikein mukava nuorimies esitteli minulle Garminin Vivofit2 laitetta. Vaikka laite ei annakaan sähköiskua käteni mennessä toista kertaa kohti pullavatia eikä kuulemma myöskään kysy minulta, mitäpä sitä taas sinne jääkaapille on asiaa, laite herätti mielenkiintoni. Laite antaa pienen äänimerkin, jos olen liian kauan paikoillani. Tosin myyjän mukaan sen voi halutessaan myös kytkeä pois päältä. Laitteella saa seurattua myös unen laatua ja valkoinen ranneke näytti aika tyylikkäältä.” ”Voitko samalla sitten tuoda minullekin sellaisen mustana?”

VOI TAIVAS! Nyt tästä muutospyörteestä ei enää ole fiksua ulospääsyä – joten täysin palkein vaan pyörrettä päin!

Kun olin tehnyt ensimmäiset ruokailuani koskevat muutoslinjaukset, suuntasin terhakkaasti ekskurssiolle ruokakauppaan tutustumaan eri tuotteiden ravintoarvotietoihin. Yllätyksekseni huomasin että esimerkiksi Elovenan välipalakeksien tumma suklaa ja karpalo-kinuski ravintoarvot poikkeavat toisistaan – onneksi suosikkimakuni karpalo-kinuskin eduksi. Myös rusinoiden suuri hiilihydraattipitoisuus yllätti minut. Melko nopeasti oivalsinkin, että ainakaan mieluisten hiilihydraattipitoisten välipalojen löytäminen ei tulisi estämään ruokailutapojeni muutosta. Välipalojen syöminen tai syömisen muistaminen sen sijaan voisivat muodostua kovemmaksi haasteeksi: eka noin tuntia ennen lounasta, toinen noin kolme neljä tuntia lounaan jälkeen ja kolmas pari tuntia päivällisen jälkeen.

Proteiinipitoisen lounaan ja hiilihydraattipitoisen päivällisen kanssa tein sitten karkean säännön: päivällä lihaa illalla pottuja. Hauskaa oli huomata, että raejuusto siirtyi lounaan valikoimiin ja leipä päivällisen – tosi pieni ja kivuton muutos toteutettavaksi. Ja nyt sitten taas tulee sitä tyypillisintä minua: koska olin niin täpinöissäni päästä mahdollisimman nopeasti kokeilemaan, mitä lounaan ja päivällisen ravintoainejako käytännössä tarkoittaisi, ajoitin ruokavaliomuutoskokeiluni keskikesän juhlaan, juhannukseen. Niinpä niinpä – ja sitten tein sen vielä osin muulta porukalta salaa. – Kuulenko voihkaisuja, tuhoon tuomittu yritys –kuiskailuja tai pidätätkö kenties hengitystäsi peläten kuullevasi juhannuspyhien aneemisista dieettimenuistani?

Koska minulle Hyvän tuulen dieetti tarkoittaa ensisijaisesti mahdollisuutta tehdä ruokailua koskevia järkeviä ja tiedostettuja, hyviä valintoja, jotka vaikuttavat hyvinvointiani ja terveyttäni edistävästi. Dieetti siis sallii herkulliset ruuat ja kannustaa hyvästä ruuasta nauttimisen, joten voiko dieetin periaatteilla koottujen lounaiden tai päivällisten katsoa olevan kenellekään kovin suureksi haitaksi edes juhannuksena? Koska minulla oli suuri vaikutusvalta juhannuspäivien menuiden laadinnan osalta, lähdin innolla toteuttamaan itseäni – ja usko tai älä, keräsin pisteet kotiin.

Esim. juhannusaattona mieheni savusti kirjolohta, jota nautimme hyrskypottujen ja raikkaiden vihannessalaattien kera. Juhannuspäivänä grillissä paistuivat itsemarinoidut pihvit sekä paprikan, kesäkurpitsan ja omenan lohkoja lisukkeena grillatut tomaatit ja vihersalaattia ja raejuustoa. Koska dieetissä saa ja tuleekin syödä runsaasti vihanneksia ja hedelmiä, mikä voisikaan olla otollisempi ajankohta ruokailutottumusten muutokselle kuin kesä. Tarjolla on paljon uuden satokauden raikkaita kotimaisia vihanneksia: perunoita, porkkanoita, kukkakaalia, retiisejä, herneitä jne. Ja vihannesten jatkoksi ihanat melonit, mansikat, mustikat, pensasmarjat, omenat, maissintähkät, luumut … Kesällä on myös ihanaa paneutua kokkailuun ja kokeilla uusia reseptejä – olla luova ja kekseliäs kesäkokki. Ja kuuluuhan kesään aivan oleellisesti myös jäätelö, tuo ihana hiilihydraattipitoinen välipalavaihtoehto! Joten kesä jos mikä on paras mahdollinen ajankohta ruokailutottumusten fiksailuun ja juhannus jos mikä kesän komein juhla Yrittäjän napanöftän putsaus -muutospyörteen korkkaukseen.

Heti alkuun kiitän Salon yrittäjänaisia kesäkuisen kirjojen kierrätystapahtuman järjestämisestä. Aivan erityisesti kiitän sitä ihanaa henkilöä, joka oli luopunut

Hyvän tuulen dieetti: laihdu, torju herkutteluhalu – ja tunne olosi loistavaksi! -kirjastaan. 

Suuret, suuret kiitokset sinulle kirjan tuomisesta löydettäväkseni. Kirja toimi ikään kuin viimeisenä niittinä käynnistäen henkilökohtaisen muutospyörteeni, Yrittäjän napanöftän putsaus.

Kirja ruokki (!) sekä tunteitani että älyäni ja nosti muutoshalukkuuteni toiminnan tasolle. Ahmin (!) silmät kiiluen kirjan kirjoittajien dieetin – tai oikeammin sanottuna – painonhallinnan perusteet. Lyhykäisyydessään kirjan ideologia perustuu näkemykseen, että nälkä ja halu syödä ovat kaksi eri asiaa. Nälkä poistuu luonnollisestikin syömällä. Syömishaluamme sen sijaan säätelee aivoissamme muodostuva serotoniini. Ruokahalumme säätelyn lisäksi serotoniinin toisena tehtävänä on vaikuttaa mielialaamme. Mikäli siis aivomme tuottavat liian vähän serotoniinia mielialamme laskee ja tulemme kykenemättömiksi hallitsemaan ruokahaluamme, jolloin syömme helposti mitä vain ja käytännöllisesti katsoen myös miten paljon vain. (Tässäkö selitys sille, että minulle avattu keksipaketti on sama kuin tyhjä keksipaketti? – tuntuu raakalaismaiselta erottaa yksi porukasta ja jättää muut kaipaamaan joukosta poimittua, joten inhimillisempää on siirtää koko paketin porukka kerralla samaan paikkaan kuin erottaa yksi onneton sakista.) Tuottaakseen serotoniinia aivomme taas tarvitsevat hiilihydraatteja. Koska elimistöllemme tärkeät proteiinit puolestaan estävät hiilihydraattien muuttumista serotoniiniksi, ruokailutottumuksissa tuleekin huomioida MILLOIN mitäkin ravintoainetta syömme. No, mitä tässä nyt sitten on niin ihmeellistä? Totta mooses painonhallinnassa on kyse siitä mitä suuhunsa milloinkin laittaa ja kuinka paljon – kyllä, kyllä niin onkin: mitä SUUHUNSA LAITTAA. Suuhun siis laitetaan ruokaa – vastakohtana syömisen kaikkinaiselle panttaamiselle ja kyttäämiselle. Ja jotta aivoissa muodostuisi riittävästi serotoniinia, ratkaisevaa onkin huolehtia eri aterioilla nautittavien ruokien ravintoainekombinaatiosta. BINGO! Hyvän tuulen dieetillä – jo nimikin assosioi positiivista tulokulmaa – ruokailuvalintani vaikuttavatkin pääasiassa aivoihini ja mielialaani – jos siinä samalla pitkässä juoksussa muutama kilo karisee, se on pelkkää bonusta. Tämän aivokemiallisen yhteyden oivaltaminen oli minulle se ratkaiseva kipinä ruokailutottumuksieni uudelleen tarkasteluun.

”Valaistumisen” koettuani pohdin ratkaisukeskeisen lähestymistavan mukaisesti, mikä olisi ensimmäinen pieni askel oikeaan suuntaan. Päätin lähteä serotoniinin tankkausvaiheeseen ja lisätä päivääni kolme hiilihydraattipitoista välipalaa. Lisäksi päätin painottaa lounaani proteiineihin ja päivällisen hiilihydraatteihin. Kyllä kirjassa määristäkin puhuttiin, joskin ne päätin jättää seuraavaan aaltoon. Ensin ruokailurytmi ja sisältö kuntoon ja sitten myöhemmin määrien hienosäätö. — Hhmm … vaikka eikö sitten loogisesti ajatellen dieettiä noudattamalla jossakin vaiheessa aivojeni tulisi automaattisesti säädellä ruoka-annosteni kokoa??